Aiempia juttuja ja tarinoita

Hämeenlinna kuuluu hämeenlinnalaisille

Matkamessuilla esiteltiin Hämeenlinnan seutua matkailukohteena. Kaupungin lanseeraama "Tarinoiden kaupunki" sisältääkin paljon sekä sitä että tätä. Hämeenlinnasta löytyykin paljon katsottavaa ja nähtävää, mutta myös kaupunkilaisille löytyy tilaisuuksia ja tapahtumia, joihin ei turistit välttämättä löydä.

Olen usein kritisoinut erinäisiä tekemättömiä tai kesken jääneitä asioita kaupungissamme, mutta on paljonkin asioita, jotka on saatu pitkän uurastuksen ja ponnistelujen jälkeen kuntoon: Tampereen oikoratasuunnitelman kuoppaus ja pääradan kunnostus, Moreenin liittymä, Rantakasinon polttoainejakelu jne. Niinhän se on, että kun muut tekevät ja yrittävät, muut tulevat perässä valittaen ja kiroillen.

Nyt onkin aika meille hämeenlinnalaisille oikeasti avata silmämme kaikelle sille hyvälle, mitä kaupungissamme on ja löytyy. Paikkoja, alueita ja tapahtumia on paljon ulottuvillamme, jos vain avarasti tutkimme mahdollisuuksia. Siis matka alkakoomme tarinoiden kaupunkiin?

Tietenkin Keskiaika Festivaali, Linna Jazz, Sibeliuksen koti, Hämeen linna ja muut tunnetut paikat ja tapahtumat ovat lähes kaikkien tiedossa. Oletko bongannut soivan Sibeliuksen puiston? Aulangon luontoliikuntakeskus golfkenttineen ja Ahvenisto liikunta-alueineen ja moottoriratoineen ovat kaiketi tunnettuja, mutta paljon muitakin liikunta- ja urheilumahdollisuuksia kaupungista löytyy, vaikkapa Ilvesreitti ja Hugo Park. Lisäksi useat järjestöt, seurat ja muut tahot järjestävät erilaisia kerhoja ja tekemisen mahdollisuuksia puhumattakaan museosta, taidemuseosta, teatterista, Verkatehtaasta, Luomua-areenasta, jäähallista jne.

Kaupungin keskustaa ja sen ympäristöä on niin ikään moitittu ja kauppoja on hävinnyt. Ehkä osasyy on meissä kaupunkilaisissa, jotka olemme hylänneet ne vähätkin mahdollisuudet liikkeiden tukemiseen näivettymisen kustannuksella. Tiiriö kyllä laajenee ja on puhuttu jopa sen muuttumisesta uudeksi keskustaksi, mutta toivotaan, ettei niin käy. Hyvä esimerkki keskustan ja torin osalta on kuukausittaiset markkinat kuun alussa ja REKO-tuottajien myymiset joka toinen torstai torin laidalla. Tällaista pöhinää tarvitaan lisää samalla, kun kaupunki lisää keskustan viihtyisyyttä, kuten luvattu on.

Olkaamme kaikki tukemassa Hämeenlinnan viihtyisyyttä ja kutsukaamme mukaan sekä Hattulan että Janakkalan väki niitä matkamessuillakin peräänkuulutettuja turisteja unohtamatta.

Esko Heikura

FT, dosentti

Hämeenlinna

Eläköön vapaus olla oikealla asialla

Voimmeko väistää kaikkea sitä hyvää ja kaunista, jota vaalilupaukset taas lupaavat? Kaiken kaikkiaan on niin, että kaikki puolueet ovat kansan asialla. No, näinhän varmaan onkin. Miksi sitten kuitenkin jossain mättää? No, sehän on meissä itsessämme! Vai missä sitten?

No ensinnäkin! Olemme valtavan mediaryöpyn pauloissa. Hän sanoi sitä ja tämä sanoi tätä! Missä on oma älymme asioita pohtiessamme? Ei missään! Nyt sekä kunta- että aluevaalien kynnyksellä malttia ja näkemystä tarvitaan. Mikä on tärkeää sinulle ja mikä on tärkeää meille kaikille?

Sekä kunta- että aluevaaleissa tärkeintä lienee se, että oma ehdokas täyttää ne vaatimukset, mitä olen asettanut? Kaikille tärkeää on oman kunnan ja alueen hyvinvoinnin edistäminen omaa etua unohtamatta. No, mikä sitten minulle on tärkeää äänestäjänä?

Ensinnäkin pitää miettiä oma nykyinen asemani sekä paikallisesti että alueellisesti. Siis olenko antava vai ottava kansalainen. Mikäli olen ottaja niin mitä haluan vai olenko antaja siis mille ja keille haluan antaa? Onkohan niin, että kaikki tuet ja avustukset ovat oikeutettuja? Varmaan? Ja kun annan, tiedänkö varmaan, että kaikki antamani menee sinne, mihin se on tarkoitettu?

Toiseksi. Miten tämä kaikki toteutetaan nykyisten ja tulevien mahdollisuuksien puitteissa? Ennusteethan sanovat rahan olevan tiukassa ja työvoima hukassa. Monet kunnat ja hyvinvointialueet ovat muutosneuvotteluiden pihdeissä ja rahapulassa. Pitääkö maata kotona, kun sairastaa ja käydä talkootöissä, kun muilla tekee tiukkaa?

Ja kolmanneksi. Miten homma onnistuu? No kaikkihan tietävät, että oma kukkaro, kunta ja alue ovat niitä kaiken mahdollistajia. Siis eiköhän ole niin, että meissä kaikissa piilee se mahdollisuus parempaan elintasosta riippumatta. Rikkaat antaa enemmän ja tuista nauttivat luopuvat osaltaan. Ei syytetä hallitusta eikä Trumppia, jotka osaltaan kyllä ovat ahdingon aiheuttaneet, mutta sillehän ei voi mitään kun maailmantalous on tällainen, sanovat jotkut.

Siis meillähän on vapaus valita ja toivoa, että valintamme on oikea! Toivottavasti?

Esko Heikura

FT, Dosentti, Freelanser

Alue- ja kuntavaaliehdokas Kokoomus

Hämeenlinna

Otetaan Assi tehokäyttöön

On ollut vaikuttavaa lukea ja todeta Assi-sairaalan positiivisesta vaikutuksesta koko Oma Hämeen toiminnan tulevaisuuteen. Paljon puhutusta rahapulasta on voitu sen rakentamisessa säästää, aikatauluissa on pysytty ja kaikin puolin näyttää hyvältä. Assi tulee toimimaan hämäläisen erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon, perusterveydenhuollon sekä yksityisten palveluntuottajien yhteistyön mahdollistajana. Uudessa sairaalassa tarjotaan tilat, jossa terveydenhuollon ammattilaiset voivat kokoontua ja työskennellä terveyden parhaaksi.

Nyt herääkin kysymys toiminnan tehokkuudesta, kun infra on kunnossa? Sairaalaan tulee parhaat mahdolliset tilat ja laitteet palvelemaan potilaiden tarvitsemia palveluita, sähköisiä palveluja ja innovatiivista teknologiaa käyttäen. Miten turvataan kustannustehokas toiminta ja henkilöstön riittävyys?

Olen saanut itse olla mukana joissain terveydenhuollon kehittämishankkeissa, joissa on paljon pohdittu eri henkilöstöryhmien välistä hierarkiarakennetta ja sen toimivuutta. Vieläkin monessa isossa terveyspalveluja tarjoavassa yksiköissä on vallalla henkilöstön hierarkkinen malli, josta ei näköjään hevillä olla valmiita luopumaan ja sitä jopa kiitellään. Lääkärit, hoitajat ja taloushallinto toimivat erillään ja jopa yhteistyötä karttaen.

Onko oikein, että puurokupin kaaduttua sitä ei voi lääkäri tai sairaanhoitaja nostaa vaan tarvitaan laitoshuoltaja ja kun potilas tarvitsee nostoapua ei sitä voi lääkäri tehdä vaan tarvitaan sairaanhoitaja. Nuorta hoitajaa käytetään tiskien kerääjänä, kun hän erehtyy kanttiinissa istumaan kirurgien pöytään. Lääkärit tervehtivät toisiaan, sairaanhoitajat toisiaan ja laitoshuoltajat toisiaan. Tällaisia eläviä esimerkkejä ja kirjoittamattomia sääntöjä on vaikka, kuinka paljon.

Olisiko Assi tässäkin suhteessa uusi tulevaisuuden malli toiminnasta, jossa potilas on toiminnan keskipiste ja avainasemassa palveluja tarjottaessa. Olisi ihana nähdä toimintatapa, jossa kukin toimijaryhmä tukee toisiaan kannustaen parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen potilasta ajatellen. Moniammatillisuus ja vuorovaikutus on hoitotyössäkin rikkaus! Onkohan Assissa yhteinen kanttiini/taukotila koko henkilöstölle, joka myös olisi edistystä?

Näin vaalien alla olisi kiintoisaa nähdä myös poliittisten tahojen tukevan edellä esitettyä toimintatapaa puolueista riippumatta. Näin saataisiin purettua kustannuksia ja henkilöstövajetta yhteiseksi hyväksi ja saataisiin Assi tehokäyttöön.

Esko Heikura

FT (dosentti)

Alue- ja kuntavaaliehdokas, Kokoomus

Hämeenlinna

Yhteistyö on kasvun edellytys

Mielestäni kuntien ja kaupunkien palvelurakenne on parhaiten säilytettävissä yhteistyötä lisäämällä ja päällekkäisiä toimintoja karsimalla. Jos haluamme tänne uusia työpaikkoja, pitää myös palveluiden olla saatavilla. Pitää muistaa, että hyvinvointi syntyy asukkaiden kokonaisnäkemyksestä, johon liittyvät työpaikan lisäksi, puolison työpaikka, koulutus-, terveydenhoito-, kulttuuripalvelut jne. Keskeistä on myös huomata, että palveluihin tarvittava verotulo kertyy suurelta osin suoraa tai välillisesti yritysten tulovirroista.

Aiemmassa kotikaupungissani Oulussa sain olla usean vuoden mukana kaupungin kehittämisessä ja kehittymisessä. Se, että Oulu on tänään yksi esimerkkikaupungeista, on paljolti yhteisen tahtotilan luonnin ansiota. Yhteistä strategiaa luotiin yhdessä laajan yrittäjä-, julkisyhteisö- ja rahoittajarintaman kanssa ja kun jotain päätettiin, ryhdyttiin toimeen.

Kuopion seudullakin oli hyvät mahdollisuudet ja suunta on oikea. Kuopion kaupunki veturina vetää myös ympäryskuntiin sekä uutta elinkeinotoimintaa ja myös vahvistaa jo olemassa olevia yrityksiä. Veneenrakennuksen ympärille on jo nyt rakentunut kasvunäkymiä, joita ei vuosia sitten voitu edes haaveilla. Teknologiakeskus Teknian tiloissa mm. biotekniikkaan liittyvät innovaatiot ja aloitteleva yritystoiminta odottavat kukoistukseen pääsyä. Tahkon alue kehittyy räjähdysmäisesti ja on jo nyt valtakunnallisestikin yksi matkailun veturialueita.

Koulutuksella on oma merkityksensä kasvun luonnissa. Koulutuksen keinoin voidaan sekä suoraa, että välillisesti vaikuttaa yritysten kehittymis- ja kasvuedellytyksiin. Mielestäni kaikilla koulutustasoilla opetussisällöt pitäisi saada vastaamaan elinkeinoelämän tarpeita. Tulisi luoda yliopiston, ammattikorkeakoulun ja toisen asteen yhteiset alueelliset palvelukonseptit.

Yritykset tulee mielestäni saada mukaan perus- ja täydennyskoulutusopintojen suunnitteluun. Tämä vaatii täsmäkoulutuksen lisäämistä yritysten tarpeita vastaavaksi. Tähän tarvitaan koordinaatio koulutuksen tuottajien ja yritysten tarpeiden välille. Mielestäni syrjäytyneille tulisi järjestää valmentavaa koulutusta ennen varsinaista ammatillista koulutusta. Työperäisen maahanmuuton osalta tulee mielestäni edetä maltillisesti ja ensisijaisesti pyrkiä työllistämään suomalaiset työttömät. Riippumatta koulutuksen tasosta tavoitteena tulee olla välitön koulutuksen jälkeinen välitön työllistyminen.

Koulutuksella voidaan aikaansaada myös yritystoimintaa tukevaa toimintaa. Esimerkkeinä tästä ovat Savon koulutuskuntayhtymän vetämät Tahkon alueen TahkoPaja-hanke, muovialan oppimistehdas ja puhdastilakoulutustilojen valmistuminen.

Mielestäni yrittämisen aloittamisen kynnystä tulisi alentaa mm. tukemalla aloittavia yrittäjiä investoinneissa ja verotuksellisesti enemmän. Nuorille aloittaville yrittäjille tulisi luoda uusia yrittämisen aloittamisen polkuja mm. hautomotoimintaa kehittämällä.

Myös sukupolvenvaihdosjärjestelmän kehittämistä tulisi jatkaa, että uusia yrittäjiä saataisiin innostumaan jo olemassa olevien yritysten jatkamisesta. Kaiken kaikkiaan lainsäädännöllisiä esteitä tulisi poistaa edelleen.

Yhteistyön kehittäminen on kehityksen moottori. Yhdessä tehden saadaan aikaan enemmän kuin yksin puurtaen.

Kanta-Hämeessä ja erityisesti Hämeenlinnassa näen valtavat kehittymisen edellytykset kunhan vaan toimeen tartutaan. Yhteistyö yli kunta- ja puoluerajojen on ainut mahdollisuus menestyä alati muuttuvassa maailmassa. Olemme uudessa tilanteessa myös alueellisesti uuden hallintorakenteen tullessa voimaan. Hyvinvointialueet tulevat päättämään merkittävästä osasta omien alueidensa sosiaali- ja terveyspalveluja palo- ja pelastustointa unohtamatta. Pitää muistaa, että turha byrokratian rahentaminen ei johda ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen, vaan järkevästi yhteistyöllä toteutettu palvelutuotannon malli sekä julkisen sektorin että yksityisten toimijoitten osalta johtaa parhaaseen lopputulokseen. Ei pidä tuudittautua yksisilmäisyyteen vaan nähdä kokonaisuus, joka edistää koko alueen hyvinvointia sekä kehittymistä ja on myös taloudellisesti järkevä toteuttaa.

Kuntaliitokset toisivat voimaa

Kanta-Hämeessä ollaan huolissaan uuden aluehallinnon mahdollisuuksista tuottaa kattavasti palveluita kansalaisille. Kysymys onkin aiheellinen, sillä kuntien välinen eripura ja omaan napaan tuijottaminen vie pohjan laajalta ja kattavalta palvelujen tuottamiselta. Varsinkin nyt kun kaksi kuntaa jo palkkaavat uutta henkilökuntaa ennen uuden hallinnon voimaantuloa. Sosiaali- ja terveyspalvelut tulee luoda kauaskantoisesti ja taloudellisesti tehokkaasti palo- ja pelastustointa unohtamatta. Yksityinen ja kolmas sektori on otettava mukaan yhteiseen toteutukseen. Uutta hallintoa luomalla ei palvelut parane puhumattakaan uudesta verotusoikeudesta.

Olisiko mahdollista edetäkin kuntayhteistyötä kehittämällä ja jopa kuntaliitoksiin? Aiemmin Hattula Janakkala jäivät pois suurempaa Hämeenlinnaa perustettaessa. Seurauksena näissä kunnissa on ollut kuntien sisäiset erimielisyydet jopa virkamiesten erottamiset. Järkevää kai olisi, että nämäkin kunnat tässä vaiheessa ymmärtäisivät oman etunsa ja liittyisivät Hämeenlinnaan. Luottamusmiespaikkoja varmaan riittää kaikille, eikä varmaan virkamiestenkään tarvitse pelätä virkojensa puolesta. Näin saataisiin syntymään arvonsa mukainen Kanta-Hämeen keskuskaupunki, joka pystyisi tuottamaan laadukkaat palvelut ja olemaan esimerkki koko Suomelle sekä pystyisi kilpailemaan muuta Suomea vastaan mm. asukkaista. Toki Hattula ja Janakkala tulevat varmaan toimeen itsenäisinäkin, mutta liittymisen lisäarvoa olisi syytä ainakin miettiä. Aina pelätään, että palvelut heikkenevät kuntaliitosten myötä, mutta Suomessa on useita esimerkkejä, joissa palvelut ovat parantuneet. Esimerkiksi Vehmersalmen liittyessä Kuopioon palvelut paranivat. Hämeenlinna ei varmaan kuntia kaipaa, mutta laajempi maakuntakaupunki toisi myös sille vetovoimaa muualtakin Suomesta.

Tarvitaanko palomiehiä ja sairaankuljettajia?

Aluevaalien lähestyessä puhutaan paljon sosiaali- ja terveystoimen asiakokonaisuuksista. Mihin on jäänyt keskustelu palo- ja pelastusturvallisuudesta. On kai ymmärrettävää, ettei aihe ole seksikäs, kun sen kulut ovat vain 4 % kokonaiskuluista. Siitä huolimatta palokuntia ollaan lopettamassa ja sairaanhoitokuljetuspalveluita vähentämässä puhumattakaan rahoituksen vähentämisestä. Erityistä huolta tulisi kansaa vapaapalokuntien asemasta, joilla turvataan monen pienen kunnan pelastustarpeet.

Suomessa ja myös Kanta-Hämeessä tarvitaan kattava palo- ja pelastusorganisaatio turvaamaan kansalaisten palvelujen saanti hädän hetkellä. Paljon puhutaan sairaanhoitohenkilöstön pienistä palkoista ja unohdetaan, että myös esim. palomiehillä on kohtuuttoman pienet palkat työn vaativuuteen nähden. Miksi useiden palomiesten pitää tehdä hanttihommia oman työnsä lisäksi henkensä pitimiksi vaativan työnsä lisäksi? Myös sairaankuljettajilla on huonot ansiot ja heitä kurittaa vielä jatkuva väkivallan uhka.

Huolehtikaamme siitä, että palo- ja pelastustoimesta pidetään huolta ja turvataan niiden rahoitus myös tulevaisuudessa.

KANSAKUNTIEN VARALLISUUS -UNELMAN TOTEUTUMINEN

JOHDANTO

Yrittäjyys on talouselämämme selkäranka ja kansakuntien varallisuuden lähde. Se on koko olemassaolomme ydin. Se on samalla kertaa sekä taloudellisen vakauden että uusiutumisen lähde. Yhdysvalloissa pienyritykset ovat ainutlaatuisessa asemassa toteuttaessaan tätä jälkimmäistä roolia. Siinä missä suuryritykset pyrkivät ensisijaisesti maksimoimaan osakkaidensa taloudellisen edun, pienyritykset, joiden yllä ei leiju pörssimarkkinoiden peikko ja joiden ei tarvitse huolehtia psykologisesti arvaamattoman yleisön asenteista, pystyvät katsomaan tulevaisuuteen, uudistumaan ja menestymään. Yrittäjiä ei rajoita lyhykatseinen keskittyminen osakkaiden etuun, vaan he saavat voimansa siitä, että katsovat tulevaisuuteen ja ovat vastuussa vain itselleen itse luomilleen uusille markkinoille. Tässä tarinassa puhutaan juuri tästä yrittäjyyden puolesta eli kyvystä luoda taloudellista vakautta ja samanaikaisesti edistää uudistumista.

Mutta ensin puhutaan kansakuntien todellisesta varallisuuden lähteestä. Usein liike-elämästä puhuttaessa keskitytään strategioihin ja prosesseihin. Niistä saadaan kuitenkin vain epätäydellistä tietoa. Strategioita ja prosesseja, samoin kuin kaikkia muitakin liike-elämän osa-alueita, toteuttavat yksilöt. Jos tutkii vain toista ja jättää toisen huomiotta, toimii kuin ihminen, joka haluaisi ymmärtää tanssia ilman tanssijaa. Juuri yksilö antaa hengen strategialle - ja kaikelle liiketoiminnalle. Ja näin siis yksilö on kansakunnan varallisuuden todellinen lähde.

Meillä kaikilla on erilaisia lahjoja käytössämme. Tutkimusmatkailijoiden on mahdollista, ja itse asiassa pakko, mennä paikkoihin, joissa kukaan ei ole ennen käynyt: etsiä uusia maita, uusia markkinoita ja kaikenlaisia uusia paikkoja. Tutkimusmatkailijat laajentavat meidän horisonttiamme, johdattavat meidät uusille alueille ja etsivät sellaista mitä kukaan ei ole vielä nähnyt.

Visionäärit katsovat aina ja yksinomaan tulevaisuuteen, uneksivat siitä, miten asiat saattaisivat olla, ovat aina tyytymättömiä siihen, miten asiat ovat nyt tai ovat ennen olleet. He ovat muutoksentekijöitä ja uudistajia, jotka luovat uusia maailmoita ja uusia mahdollisuuksia, uusia tuotteita ja uusi menetelmiä pyrkien aina kohti jotakin uutta ja parempaa. Visionäärit näkevät asioita, joita ei ole olemassakaan, ja he näkevät ne selvästi.

Rakentajat toteuttavat unelmamme. He lähtevät nykyisyyden perustalta ja tekevät totta visionäärien unelmista. Heidän vahvuutensa on heidän kykynsä tuoda järjestystä tuntemattoman kaaokseen. Heillä on kyky rakentaa unelmia, vaikka he eivät itse unelmoi. Rakentajat näkevät sen, mikä on olemassa, ja valjastavat sen palvelemaan prosessia, jolla idea muutetaan toiminnaksi.

Humanistit antavat meille välittämisen ja myötätunnon lahjan. Outoja asioita täynnä oleva tulevaisuus ja muutoksesta seuraava kaaos aiheuttavat epätasapainoa, joka on välttämätön ja toivottava asia, mutta samalla äärimmäisen tuskallinen. Humanistit rauhoittavat villipedon, tyynnyttävät myrskyävän meren ja tuovat toimintaan harmoniaa. He näkevät ihmisten väliset suhteet ja pyrkivät tasoittamaan niitä.

Kansakunnan varallisuus on itse asiassa kaikessa tässä kaikessa eli sen omissa tutkimusmatkailijoissa, visionääreissä, rakentajissa ja humanisteissa. Tämä ei kuitenkaan ole mikään yleisesti suosittu käsitys ja varallisuuden lähde nähdään tavallisesti vain hämärästi kuin lasin läpi.

HISTORIALLINEN NÄKÖKULMA

Vuonna 1776 Adam Smith julkaisi hämmästyttävän teoksensa The Wealth of Nations (Kansakuntien varallisuus), joka loi perustan kokonaiselle uudelle tieteenalalle, kansantaloustieteelle, tilanteessa, jossa uusi aikakausi oli alkamassa ihmiskunnan historiassa. Hänen tutkimuksensa loi uuden opin, jonka perustana oli liberalismi ja vapaus valtion valvonnasta. Smith käytti tutkimuksiinsa ja teoksen kirjoittamiseen 10 vuotta, koska hän tiesi, että hänen täytyi muotoilla periaatteensa huolellisesti, mikäli halusi johtaa maailman feodaaliaristokratian aikakaudelta johonkin uuteen ja parempaan. Hän onnistui paremmin kuin olisi voinut hurjimmissakaan unelmissaan toivoa.

Smith lähti liikkeelle siitä, että ihmisen ensisijainen psykologinen vietti on oman edun valvonta. Toiseksi hän uskoi, että maailmankaikkeudessa on luonnollinen järjestys, jonka mukaan yksilön pyrkimys kohti omaa etuaan johtaa sosiaaliseen hyvinvointiin. Lopuksi hän vielä päätteli, että valtion kannalta paras tapa edistää tätä prosessia on olla puuttumatta asioihin. Sellainen politiikka tuotti hänen mukaansa suuremman kokonaisvarallisuuden kaikille kansakunnan ihmisille. Eräs teema toistuu kaikissa hänen kirjoituksissaan. Hän oli syvästi huolissaan oppipojista, työläisistä, talonpojista ja kaikista alhaisista ja alistetuista. Hän vastusti suuryrityksiä, aristokraatteja ja kirkonmiehiä. On siis surullinen paradoksi, että hänen sanomaansa on vääristellen käytetty puolustuksena nykyisen liike-elämän taloudelliselle vastuuntunnottomuudelle ja jähmeille valtarakenteille.

Smith oli suunnattoman lahjakas mies, joka kirjoitti monilta aloilta: taloustieteestä, historiasta, laista, valtio-opista, kielistä, taiteesta, astronomiasta, antiikin logiikasta ja metafysiikasta. Schumpeter, jota usein pidetään yrittäjyyden isänä, korosti Adam Smithin intellektuaalisuutta ja totesi, että hänen astronomiaa käsittelevät esseensä ovat hänen tuotantonsa helmiä. Nämä kirjoitukset vaikuttivat suuresti Newtoniin. Smithin käsitykset etiikasta, oikeustieteestä ja taloustieteestä ovatkin vaikuttaneet moniin ajattelijoihin, esimerkiksi nykyajan yhteiskuntatieteilijöihin.

Neroudestaan huolimatta Smith oli oman aikansa lapsi. Hänen teoksiinsa kohdistettu kritiikki on koskenut ennen kaikkea hänen ilmeistä kyvyttömyyttään arvostaa yrittäjyyden vaikutuksia. Smithin käsitys varallisuuden synnystä perustui ensisijaisesti työnjakoon eli työvoiman erikoistumiseen. Hän väitti, että ne lukemattomat lait ja säännökset, joita Britanniassa oli 1700-luvun puolivälissä ja lopussa, muodostivat esteen työvoiman tehokkaalle käytölle. Hänen kirjoitustensa perimmäinen tarkoitus oli edistää näiden esteiden purkamista, jonka jälkeen jokainen työntekijä pääsisi etenemään omien kykyjensä edellyttämälle tasolle. Tällä tavalla kansakunnan varallisuus saataisiin maksimoiduksi. Hänen unelmansa oli, että kukin ihminen voisi hyötyä kansakunnan varallisuuden kasvusta omien kykyjensä mukaisesti.

Tänä päivänä tiedämme, että hän oli oikeassa, ja nykymaailma pyrkii jatkuvasti rajoittamaan perusteetonta puuttumista varallisuuden syntyprosessiin. Mutta esteitä on vieläkin - ja ne ovat nyt vielä vakavampia kuin Smithin aikana vallinnut feodaalilakien viidakko. Nykyiset esteet ovat ihmisen ajattelun esteitä.

YRITTÄJYYS

Schumpeter muutti käsitystämme taloustieteestä pyrkiessään osoittamaan, että kansallisen varallisuuden kasvun todellinen lähde oli yrittäjyys. Schumpeterin käsityksen mukaan kaikki taloudellinen kasvu johtui viime kädessä yrittäjien tekemistä innovaatioista. Tänä päivänä tiedetään, että hän oli oikeassa, ja nähdään, kuinka kansakunnat pyrkivät yrittäjyyttä kannustamalla ja elvyttämällä tukemaan ja edistämään kansallista hyvinvointia.

Jim ja JoAnn Carland ovat tutkineet yrittäjyydeksi kutsuttua arvoitusta jo yli 15 vuotta. Heidän tutkimuksensa ovat keskittyneet ensisijaisesti yksilöön yrittäjänä. Päätelminään he toteavat, että yrityksen perustaminen pohjautuu aina jonkun ihmisyksilön nimenomaiseen tahtoon. He sanovat, että paljon on opittu näinä vuosina ja nyt uskotaan tiedettävän, että kansallisen varallisuuden kannalta niin ratkaisevan tärkeiden yritysten perustamisen taustalla ovat yrittäjien kognitiiviset prosessit. On myös opittu, että yrittäjien ominaispiirre on heidän kykynsä nähdä asioita, joita ei vielä ole olemassa. Tämä mystillinen näkemyksellisyys auttaa heitä luomaan tai löytämään uusia markkinoita, uusia tuotteita ja uusia liiketoimintatapoja. Schumpeterin innovatiivisuus perustui juuri tähän visioon, jota nykyisin on totuttu kutsumaan yritysvisioksi eli kyvyksi nähdä asioita, joita ei vielä ole.

Yrittämisen halu on useimpien muiden persoonallisuuden piirteiden tavoin normaalisti jakautunut kansakunnan väestön keskuudessa. On huomattu, että yksityisten yrittäjien tavassa rakentaa ja johtaa yrityksiään on tärkeitä eroja. Voimakkaimmin yrityshenkisille yksilöille liikeyritys merkitsee itsensä toteuttamista. Tällaiset yrittäjät eivät tyydy siihen, että vain perustavat yrityksen, vaan he pyrkivät tekemään yrityksestään alansa huipun tai markkinajohtajan. Jotkut muut puolestaan tyytyvät siihen, että saavat yrityksestä toimeentulon perheelleen. He saavat kyllä tyydytyksen tunteen liiketoiminnastaan, mutta heidän elämänsä perusarvot ovat toisaalla ja he toteuttavat itseään muualla kuin yritystoiminnassa. Nämä ovat jatkumon ääripäät, ja tiedetään, että tällä jatkumolla on normaalijakauma ja että useimmat yrittäjät ovat näiden ääripäiden välillä.

Meillä tulisi olla eri käsitteet näille varsin erilaisille yrittäjyyden ilmenemismuodoille. Yrittäjiä (entrepreneur) olisivat ne ihmiset, jotka pyrkivät kasvuun ja voiton tuottamiseen, kun taas pelkästään perheensä toimeentuloon pyrkivät olisivat pienliikkeenharjoittajia (small business owner). Pyrkimykset käyttää näitä uusia nimityksiä ei kuitenkaan onnistunut. Itse asiassa sanaa yrittäjä käytetään nyt sekä pienyrittäjistä että suurista yhtiöistä. Myös Pinchot'n uusi termi, intrapreneur (sisäinen yrittäjä), joka viittaisi yrityksen sisällä toimiviin yrittäjiin, otettiin vastaan välinpitämättömästi. Alkuperäinen yrittäjä on vakiintunut käyttöön. Ihmiset pitävät siitä sanasta ja käyttävät sitä ahkerasti. Nykyään tätä sanaa käytetään kaikista liikealalla toimivista ihmisistä, jotka osallistuvat johonkin uuteen tai innovatiivisen toimintaan suuryrityksessä tai jotka perustavat tai johtavat itsenäistä yritystä.

Garlandit ovat päätyneet kahteen uuteen käsitteeseen. He ehdottavat, että voimakkaasti motivoituneita yrittäjiä kutsuttaisin makroyrittäjiksi. Makroyrittäjät näkevät liiketoimintansa ja oman asemansa keinona toteuttaa itseään. Tällaisia ihmisiä on kyllä isoissakin yhtiöissä, mutta heidän yrittämisviettinsä saattaa olla niin voimakas, että he turhautuvat johtamishierarkian kahleissa. Suurin osa makroyrittäjistä perustaa oman yrityksen, kasvattaa sitä, tekee sitä tunnetuksi ja pyrkii markkinajohtajan asemaan. Makroyrittäjillä on oma tapansa määritellä menestys. Koska he pyrkivät toteuttamaan itseään yrityksensä kautta, he mittaavat menestystä kasvun ja liikevoiton avulla. He eivät ole varsinaisesti kiinnostuneita rahasta, vaan mittaavat mieluummin menestystä voitolla ja myynnin volyymillä. He pyrkivät todella hallitsemaan sitä näyttämöä, jolla toimivat. Heidän elämänsä on jatkuvaa pyrkimystä kohti paremmuutta. Makroyrittäjät ovat innovatiivisia ja luovia ja etsivät koko ajan uusia tapoja toteuttaa unelmansa: unelmat uusista tuotantoaloista, uusista haasteista, uusista alueista ja uusista kasvumahdollisuuksista.

Toisaalta niille ihmisille, jotka ovat vähemmän yrityshenkisiä ja joille yrittäminen on pelkästään keino hankkia elanto perheelleen tai työllistää perheensä jäseniä, yritys on yksi heidän elämänsä tärkeä osa, mutta se ei kata kaikkea elämää. Näitä ihmisiä voitaisiin kutsua mikroyrittäjiksi. Mikroyrittäjät toteuttavat itseään jollakin muulla elämän alalla kuin liike-elämässä. Heitä ei löydy suuryrityksistä, koska heille yrittäminen merkitsee nimenomaan henkilökohtaista vapautta ja he arvostavat itsessään juuri kykyään pyörittää omaa yritystä. He eivät ole erityisen kiinnostuneita kasvusta. Heti kun liikeyritys tuottaa heidän riittäväksi katsomansa elintason, he tyytyvät jatkamaan liiketoimintaa sillä tasolla koko työuransa ajan. Näille ihmisille menestys merkitsee vapautta. Hoitaessaan omaa yritystään he ovat vapaat uran luomisen paineista ja vaatimuksista, mutta saavat kuitenkin perheelleen elannon. Heti kun he pääsevät sellaiselle tasolla, että pystyvät kohtuullisesti huolehtimaan tarpeistaan, he tuntevat onnistuneensa ja keskittävät elämisen energiansa muualle. He eivät pyri yritystoiminnassaan innovatiivisuuteen tai luovuuteen, vaan arvostavat turvallisuutta sekä tuttuja ja hyväksi havaittuja menetelmiä. He eivät ole erityisen kiinnostuneita uusiutumaan, koska uudistusten vaatima energia ja panostus rajoittaisivat heidän arvostamaansa vapautta. Heidän unelmansa ovat unelmia vapaudesta, vapaa-ajasta ja perheen kanssa vietetyistä hetkista, lomista ja lukemattomista harrastuksista.

On siis ilmeistä, että pelkiksi yrittäjiksi kutsutaan niitä ihmisiä, jotka ovat näiden ääripäiden välimaastossa. He keskittyvät huomattavan tehokkaasti yritystoimintaansa, mutta eivät uppoa siihen kokonaan niin kuin makroyrittäjät. He ovat myös kiinnostuneempia voitosta ja kasvusta kuin mikroyrittäjät. Heitä löytyy jonkin verran suuryrityksistä, mutta makroyrittäjien tavoin he yleensä turhautuvat hierarkian ja sääntöjen puristuksessa. Tärkeintä on oivaltaa, että yrittäjät pyrkivät korkeammalle menestyksen tasolle kuin mikroyrittäjät. Kummassakin tapauksessa tavoitetaso vaihtelee. Heti kun yrittäjät ovat saavuttaneet toivomansa tason, he suuntaavat huomionsa yrityselämän ulkopuolelle. Siihen saakka he näyttävät tavoittelevan voittoa ja kasvua, vaikkakaan eivät niin määrätietoisesti kuin makroyrittäjät. Yrittäjät ovat innovatiivisia, mutta pyrkivät yleensä kehittämään jo olemassa olevia tuotteita, palveluja ja toimintatapoja sen sijaan että etsisivät kokonaan uusia lähestymistapoja. Tällainen kehittely on turvallisempaa eikä todennäköisesti katkaise sitä tasaista etenemistä kohti menestystä, johon he pyrkivät ja jota he arvostavat. Heidän unelmansa ovat unelmia maineesta ja kehittymisestä, varallisuudesta ja ihailusta.

Mikroyrittäjät ovat elintärkeitä kansakunnan hyvinvoinnin kannalta. Mikroyritykset vakauttavat kansantaloutta. Yrittäjät ovat yhtä tärkeitä. Hekin lisäävät talouden vakautta ja samalla myös parantavat ja monipuolistavat tarjontaa. Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan yrittäjät ovat talousveturin ydinjoukko. He edistävät talouden tasapainoa. Heidän liikepäätöstensä vakaus ja heidän hidas ja systemaattinen etenemisensä kohti kehitystä ja parannuksia johtavat tasaisesti lisääntyvään kasvuun.

Makroyrittäjät puolestaan ovat repiviä ja pyrkivät saattamaan talouden pois tasapainosta, kuten itävaltalainen yrittäjyysmalli osoittaa. He luovat uusia markkinoita ja uusia toimialoja samalla tuhoten entisiä markkinoita ja toimialoja. He menestyvät ja epäonnistuvat tähdenlennon lailla. Nämä mullistukset saavat talouden epätasapainoon siihen saakka, kunnes veden pintaan syntyneet aallot vaimenevat taas liplatukseksi. Kun makroyrittäjät menestyvät, ja usein silloinkin kun he eivät menesty, jäljittelijät seuraavat heitä uusille, vasta löydetyille alueille ja kansantalous siirtyy kohti uutta tasapainotilaa. Vaikka makroyrittäjät ovat repiviä, he ovat pitkällä tähtäimellä yhtä ehdottoman tärkeitä taloudelliselle hyvinvoinnille kuin leppeämmät sukulaisensa, ehkäpä vielä tärkeämpiä. Juuri makroyrittäjät osoittavat, kuinka talousveturi saadaan kiipeämään yhä korkeammalle ja korkeammalle. Kasvu ja edistys vaativat vanhojen asioiden hylkäämistä ja uusien omaksumista. Mikroyrittäjät eivät pysty tällaiseen muutokseen, sillä he ovat liian kiinnostuneita henkilökohtaisesta vapaudestaan. Yrittäjät ovat liian hitaita; heille kasvu merkitsee pieniä edistysaskeleita, koska he keskittyvät parantamaan liiketarjontaansa eivätkä halua mullistaa kaikkea uuteen uskoon.

Näin siis yritysten ja niiden johtajien väliset erot ovat itse asiassa unelmien eroja. Mikroyrittäjät unelmoivat henkilökohtaisesta vapaudesta. Yrittäjät unelmoivat rahasta ja kunniasta. Makroyrittäjät unelmoivat vallankumouksesta.

VARALLISUUDEN LÄHTEET

Ensin täytyy pysähtyä laajentamaan varallisuuden määritelmää. Adam Smith kirjoitti taloudellisesta hyvinvoinnista kuvatessaan kansallista varallisuutta. Kuitenkin näkemys varallisuudesta pelkkänä taloudellisena tai rahallisena ilmiönä on rajallinen ja estää meitä ymmärtämästä kansalaisten todellista merkitystä. Smithin unelmana oli kansakunta, joka on vapaa keinotekoisista esteistä ja jossa jokainen työntekijä pystyy kehittämään täysipainoisesti omia lahjojaan. Hän näki tämän kehityksen pelkästään taloudellisena ilmiönä, koska hän eli feodaaliajan loppuvaiheessa, jolloin köyhyys oli niin yleistä, että rahvaalla ei ollut edes lapsuutta. Kaikkein etuoikeutetuimpia lukuun ottamatta lapset joutuivat työhön jo pieninä. Oppipojat varattiin 6 tai 8 vuoden ikäisinä ja heidän odotettiin työskentelevän mestariensa hyväksi noin 30-vuotiaiksi, jonka jälkeen heistä tuli kisällejä ja mestareita, jotka puolestaan ottivat uusia lapsia oppipojiksi. Jos lapselle ei löytynyt pestiä oppipoikana, hänen tuli työskennellä vanhempiensa rinnalla pelloilla, kaivoksissa ja tehtaissa. Ei siis mikään ihme, että Smithille varallisuus merkitsi köyhyyden voittamista.

Meillä on onni elää aivan erilaisessa maailmassa. Meillä on varaa harrastaa taidetta, kirjallisuutta, urheilua ja monia muita asioita, joista Smithin aikalaiset eivät osanneet uneksiakaan. Meidän täytyy määritellä varallisuus laajemmin. Eivätkö kansakuntaa rikastuta taiteilijat ja filosofit samalla tavalla kuin yrittäjätkin? Eikö elämän laatuun vaikuta suoraan koulutuksen ja terveydenhuollon saatavuus? Meidän mielestämme kyllä. Itse asiassa aikamme ihmisillä on se etuoikeus, että he pystyvät toteuttamaan henkilökohtaisia unelmiaan, joilla ei ole mitään tekemistä yrittäjyyden kanssa. Alfred Nobel tiesi tämän ja omisti makroyrittäjänä kokoamansa valtavan omaisuuden niille ihmisille, jotka edistävät yhteistä hyvää muutoin kuin taloudellisesti.

Jos laajennamme varallisuuden määritelmäämme, meidän täytyy laajentaa myös käsitystämme niistä unelmista, joita yksilöillä varallisuudesta on. Juuri niin kuin unelmat vetävät yksilöitä huomattavan erilaisiin yrittäjyysmalleihin, ne luovat heille myös erilaisia elämäntapoja. Garlandit ovat käyttäneet suuren osan työikäänsä makroyrittäjien eli unennäkijöiden tutkimiseen. He ovat visionäärejä; he näkevät asioita, joita ei vielä ole. Visionäärejä on nykyaikaisen elämän joka alueella. He näkevät asioita, joita muut eivät näe, ja haluavat todistaa, että heidän visionsa ovat oikeita ja tosia. On selvää, että visionääriset kansalaiset rikastuttavat kansakuntaa.

Mutta he eivät ole yksin. Visiot ovat ideoita. Ideat täytyy toteuttaa, jotta ne tulisivat käsinkosketeltaviksi. Unennäkijät ovat huonoja siinä. He keskittyvät tulevaisuuteen, maailmoihin joita ei vielä ole; he ajavat takaa vallankumouksellisen muutoksen unelmaa; se mikä on tässä ja nyt ei ole visionäärille edes erityisen todellista. Tässä kohden tarvitsemme kipeästi rakentajia. Rakentajat ovat edellä määriteltyjen yrittäjien kaltaisia. He ovat erityisen taitavia käyttämään työkaluja. He näkevät sen, mikä on olemassa, ja näkevät sen hyvin selvästi. He keskittyvät nykyhetkeen, ja heidän unelmansa henkilökohtaisesta menestyksestä, rikkaudesta ja maineesta saavat heidät toteuttamaan ideoita tehokkaasti ja pätevästi. He osaavat vielä parannella noita ideoita, kun he muuttavat niitä todellisuudeksi. He ajavat talouden veturia tosimielessä, mutta he ajavat myös ideoiden toteuttamista kautta koko kulttuurin ja kansakunnan. He ovat hallintoihmisiä, joilla on kapasiteettia etsiä uutta tietoa; he ovat johtajia, jotka muuntavat makrotaloudellisia unelmia liikeyrityksiksi; he ovat taiteilijoiden teosten kustantajia ja tutkijoiden kehittämien tuotteiden valmistajia; he ovat voima, joka muuntaa ideat käsinkosketeltavaan muotoon. On selvää, että rakentajat rikastuttavat kansakuntaa.

Maailmassa on myös niitä, jotka näkevät sen mikä on olemassa, mutta joita olemassa olevat asiat pelkästään ikävystyttävät. He eivät tiedä, mitä maailmasta puuttuu, mutta tämä asia kiehtoo heitä. Nämä ihmiset ovat tutkimusmatkailijoita. Tutkimusmatkailijat etsivät tuntematonta; he merkkaavat reittejä, joita muut voivat seurata. He etsivät inhimillisen suorituskyvyn äärirajoja urheilusuorituksissa; he tutkivat uusia alueita valtamerissä tai avaruudessa; he etsivät uusia maita ja kansoja. He laajentavat näkemystämme ja paljastavat meille uusia horisontteja. Tutkimusmatkailijatkin aivan ilmeisesti rikastuttavat kansakuntaa.

Sitten on vielä niitä, jotka unelmoivat ihmiskunnan palvelemisesta. He ovat epäitsekkäitä ja omistavat elämänsä palvelutehtäviin. Nämä ihmiset ovat humanisteja. Humanistit pehmentävät liikeyrityksen toimintaa ja sen yhteyksiä osakkaisiinsa, mutta heidän merkityksensä on vieläkin suurempi. Humanisteja on sairaaloissa ja papistossa, maailman kaupungeissa, pelloilla ja viidakoissa auttamassa tarvitsevia ja vähäosaisia. Humanistit muistuttavat meitä omasta inhimillisyydestämme ja pitävät meidät nöyrinä. Humanistitkin siis rikastuttavat kansakuntaa.

Nämä neljä tekijää muodostavat kansakunnan kokonaisvarallisuuden. Kansakunnan varallisuutta mitataan sillä, kuinka paljon tutkimusmatkailijoita, humanisteja, visionäärejä ja rakentajia kansalaisten joukossa on.

VARALLISUUDEN TUOTANNON ESTEET

Edellä on kuvattu niitä varallisuuden tuotannon esteistä, joita maailmassa vielä on. Meidän esteemme ovat erilaisia kuin ne, joiden kanssa Adam Smith taisteli. Me olemme edenneet jo kauas siitä ahdistavasta feodaalijärjestelmästä, jota hän niin halveksi. Mutta silti meilläkin on suuri este kansallisen varallisuuden kehitykselle. Se este on ihmisten mieli.

Me olemme määritelleet kansakunnan varallisuuden taustatekijäksi ihmisten unelmat: kansalaisten joukosta löytyvät tutkimusmatkailijat, humanistit, visionäärit ja rakentajat. Mutta ajatelkaapa! Mikä estää näiden yksilöiden unelmia toteutumasta. Tutkimusmatkailijat saattavat löytää tuntemattomia alueita, mutta toisten täytyy uskoa, että ne alueet ovat olemassa, ennen kuin niitä voi lähteä valloittamaan. Visionäärit saattavat luoda uusia ideoita ja näkemyksiä, jotka muuttavat maailmaa, mutta toisten täytyy hyväksyä heidän visionsa ennen kuin niistä voi tulla totta. Tässä on kansallisen varallisuuden kehityksen este.

Rakentajat ovat samanaikaisesti kansallisen varallisuuden perusvahvuus ja suurin heikkous. Humanistit uskovat helposti tutkimusmatkailijoita ja visionäärejä, mutta he ovat niin palvelu-unelmaansa keskittyneitä, että he eivät malta ryhtyä puhumaan asiasta veljilleen. Rakentajat puolestaan ovat niin keskittyneitä nykyhetkeen ja entisten ideoiden todeksi muuttamisen, että he eivät näe uusien alueiden ja uusien ideoiden arvoa. Voi käydä jopa niin, että tehtäviinsä keskittyneet rakentajat suorastaan paheksuvat visionäärejä, jotka haluavat lähteä raivaamaan uutta polkua jo ennen kuin vanha tie on päällystetty.

Tämä on varallisuuden tuottamisen suuri paradoksi. Jos kansakunta haluaa nauttia täysipainoisesti tutkimusmatkailijoidensa ja visionääriensä työn hedelmistä, sillä täytyy olla rakentajiensa tuki puolellaan. Mutta juuri se piirre, joka tekee rakentajista niin arvokkaita, estää heitä näkemästä uuden alueen tai uuden näkemyksen arvoa. Liike-elämässä tämä tarkoittaa sitä, että makroyrittäjillä täytyy olla johtoportaan tuki, jotta he voivat toteuttaa näkemyksiään. Kaikissa kansakunnissa ihmisten unelmat ovat keskenään ristiriitaisia. Kuinka voimme ratkaista tämän ongelman, avata Gordionin solmun? Meidän täytyy auttaa ihmisiä toteuttamaan unelmansa. Unelma toimikoon Aleksanterin miekkana.

Kautta koko kutistuvan maailman näemme todisteita tästä todellisesta varallisuudesta. Pienissä kehitysmaissa yrittäjyys ottaa Prometeuksen roolin ja sytyttää tulen, joka toimii taloudellisen kasvun energialähteenä. Entisissä kommunistimaissa yrittäjyys on kuin Fenix-lintu, joka nousee uudelleen syntyneenä tulisesta pesästään ja elvyttää taloudellisen hyvinvoinnin. Olemme nähneet, miten mitätön joukko taloudellisen ja uskonnollisen vainon alta lähteneitä pakolaisia rakensi erämaasta kansan, jonka jenkkilaivasto pian purjehti ympäri maailmaa ja josta on tullut läntisen maailman johtava valtio. Olemme nähneet, kuinka Euroopassa sodan runtelemat ja alistetut kansat ovat nousseet taloudellisen tuhon kynnykseltä dynaamisiksi ja toimiviksi uuden maailmanjärjestyksen jäseniksi. Kaikissa näissä tarinoissa, joiden todistajina olemme historian näyttämöllä olleet, on jokaisessa kudelmassa sama säie, jokaisessa yhtälössä sama vakio, jokaisessa populaatiossa sama piirre: kansan henki.

Yrittäjyys on yksi inhimillisten yhteiskuntien vanhimpia perusprosesseja, ja se on ollut maailman käyttövoimana aina siitä saakka, kun ensimmäiset ihmiset alkoivat erikoistua tehtävissään historian aamuhämärässä. Sitä mukaa kun vuosisadat vierivät, yrittäjyyden merkitys ja rooli kasvoi. Kaikki se mitä meillä on ja kaikki se mitä me olemme saavuttaneet on yksilöiden hengen tuotetta. Tulen käyttö, työn erikoistuminen, maanviljelyksen kehittyminen, kirjoitustaidon keksiminen, sivilisaation perustaminen, kirjapainotaidon keksiminen, maailman tutkiminen, teollinen vallankumous, tietovallankumous ja monet muut asiat todistavat yhteiskunnallisesta evoluutiosta, joka tulee ilmi yksilöiden tietoisessa toiminnassa. Näyttää siltä, että ihmisrotu on olemassaolonsa lakipisteessä. Ja silti kaikki nämä saavutukset kalpenevat niiden haasteiden rinnalla, jotka miellä nyt on edessämme.

Maailma, jossa elämme, on pienempi ja dynaamisempi kuin koskaan historiansa aikana. Me seisomme maailmankaikkeuden kynnyksellä. Samoin kuin kaikki ihmiset ihmiskunnan historian eri vaiheissa, mekin taomme oman kohtalomme inhimillisen hengen vasaralla.

Jos haluamme säilyä lajina ja valloittaa maailmankaikkeuden, meidän täytyy oivaltaa, että pystymme tekemään sen vain tutkimusmatkailijoiden, visionäärien, rakentajien ja humanistien hengen avulla; pystymme tekemään sen yksilöiden ponnistelujen avulla; onnistumme, koska emme voi tunnustaa epäonnistumista; viemme pienen planeettamme kohti uusia korkeuksia, koska teemme sen yksilöinä. Meidän täytyy toteuttaa unelmamme.

PÄÄTELMÄT

Kuinka piirretään todellisen yrittäjän kuva? Mitä siinä näkyy? Mitä on tasokkuus ja miten sitä voi kuvata? Riittääkö yhden koon malli? Riittääkö yksi hahmottelu? Pitäisikö vetää rohkeasti paksuja viivoja vai piirtää keveitä viivoja, joiden sisään mahtuu tuleva muutos? Onko tyylillä väliä? Ketä ovat ne persoonat, jotka määritellään mikroyrittäjiksi, yrittäjiksi ja makroyrittäjiksi?

Näemmekö omasta peilistämme tasokkuuden kuvan? Onko määritteleminen niin vaikeaa siksi, että määrittelemme tasokkuuden omien tarpeidemme, toiveidemme ja kriteeriemme mukaan? Onko eri asia puhua kansakunnan varallisuudesta?

Miksi yrittäjyyttä ei palkita? Miksi koko käsitteeseen liittyy usein ajatus epäonnistumisesta? Siksikö että se on huonosti määritelty? Koska tunnistamme tasokkuuden, kun sellaista näemme, koska siitä huolimatta, että emme voi määritellä, luonnehtia tai piirtää sitä, tiedämme, että se on meissä itsessämme!

Usein on kuunneltu, kyselty, tutkittu ja päätelty, miten muut hahmottavat yrittäjyyden, sen arvon ja merkityksen. Ja silti joudutaan kysymään, mitä yrittäjyys on? Voisiko olla niin, että yrittäjyyttä on vaikea määritellä, koska se on monitahoinen eikä yksiulotteinen ilmiö? Eikö jatkumon käsite voisi täydentää yrittäjien kuvaa antamalla sille väriä, syvyyttä tai hahmoa?

Ohjaako esimerkiksi yrittäjyystutkimus todellakin meitä tulemaan menestyvämmiksi tai tuotteliaammiksi? Ehkäpä, mutta tässäkin tutkimuksessa on vaaransa. Onko niin, että otamme pelkästään ajallisen pikakuvan ja yritämme sitten luoda muotokuvan yrittäjästämme ottamatta huomioon päivittäisen vuorovaikutuksen todellisuutta? Yritämmekö tarkastella tanssia ilman tanssijaa? Pidämmekö itseämme mittakeppinä, jolla mittaamme muita? Tuntuuko meistä, että meillä on avain oikeaan menetelmään, oikea tapa määritellä asiat?

Olemmeko niin kuin Kohtaloa vastaan karjuva Amadeuksen Salieri; tiedämmekö, että pyrimme aivan vakavissamme saavuttamaan keskinkertaisuuden huipun, mutta raivoamme niitä vastaan, joilla on Lahja? Olemmeko Salierin tavoin toivottomia, koska emme osaa Olla sitä mitä eniten toivomme olevamme, ja sen takia emme osaa määritellä sitä mitä me Olemme. Ehkä täydellisyys on mitatonta, ja mittakeppiä käyttäen luomme vain jotakin maallista ja keskinkertaista. Onko olemassa jokin vastaus, muotokuva, ääriviiva tai edes epämääräinen näköisyys?

Enpä usko. Me voimme vain tavoitella ainutkertaisuutta ja arvostaa toisten erityisyyttä. Aivan niin kun kasvamme eri tavoin ollessamme yhteydessä toisiin. Me olemme sitä mitä olemme, mutta miksi emme voisi Olla mahdollisimman hyviä.

SENIORIT TÖIHIN?

Maassamme on työvoimapula. Hätiin ollaan hakemassa myös iäkkäämpiä senioreita. Televisiostakin voidaan seurata ikäihmisten työntekoa jopa seitsenkymppisenä. Kaikkialla sanotaan, ettei ikärasismia ole. Miten sitten voi käydä, että kun hakee työpaikkoja niin hädin tuskin iäkäs pääsee edes haastatteluun. Itse olen hakenut viimeisen puolen vuoden aikana yli sataa työpaikkaa saamatta kutsua edes haastatteluun. Siis voidaanko sanoa, että kuusikymmeninen ei kelpaa enää töihin. Koulutukseltani olen filosofian tohtori. Lisäksi minulla on useita tutkintoja ja arvosanoja. Työkokemusta eri aloilta on yli kolmekymmentä vuotta. Mielenkiintoista on se, että juuri esimerkiksi työvoimahallinnon töihin ei pääse edes haastatteluihin, vaikka työvoimahallinto osaltaan rahoittaa televisio-ohjelmia iäkkäiden työteosta.

Suhmurointia Hattulassa

Olen seurannut tarkkaan Hattulan kunnanjohtajavalinnan etenemistä. Täytyy kyllä ihmetellä kunnan päättäjien toimintaa valinnan osalta. En ensinnäkään ymmärrä miksi virka pantiin julkiseen hakuun, kun valinta oli jo käytännössä tehty. Toisekseen ennalta päätettiin haastatteluun pyydettävät virkaan pätevät hakijat, joiden joukossa en kuitenkaan itse ollut, vaikka minulla on yli kaksikymmentä vuotta johtavan viranhaltijan kokemusta, kymmenvuotinen yrittäjätausta sekä tohtorin tutkinto eMBA tutkintoineen. Lieneekö kysymys ikärasismista, kun ikää on yli kuusikymmentä? Miksi siis panna virkaa julkiseen hakuun?

Onnittelen uutta kunnanjohtajaa ja sitoutumista Hattulan kehittämiseen. Töitä varmaan on paljon, kun pienenä kuntana Hämeenlinnan kyljessä on varmaan vaivalloista kasvaa itsenäisenä kaikki palvelut turvatakseen. Uuden kunnanjohtajan pätevyyttä en kyseenalaista, mutta muistelen samalla entisen Lapin läänin maaherra Pokan upseeripuolison pätemättömyyttä kunnanjohtajaksi. En epäile, etteikö armeijassa opita johtamista, mutta politikointi ei liene siellä kovin yleistä, kun taas kunnissa se on jokapäiväistä kauraa.

Kuitenkin kaiketi tärkeintä on Kanta-Hämeen kokonaisvaltainen kehittäminen ja sitä peräänkuulutan uutena hämäläisenä. Paljon on kaikenkaikkiaan tehtävänä varsinkin nyt, kun olemme pääsemässä irti Korona-kurimuksesta. Lykkyä ja menestystä Hattulalle.

Työeläkkeiden tasokorotus ja verotuksen eriarvoisuuden korjaus.

Keneltä on vuosia leikattu eläkkeitä indeksiä korottamatta? Samanaikaisesti eläkeläisiltä peritään kohtuutonta veroa. Kuitenkin eläkeläiset ovat työssä ollessaan maksaneet osaltaan maksunsa, miksi heiltä peritään nyt maksua eläkkeelläkin veron muodossa? Näihin asioihin on yritetty saada parannusta siinä onnistumatta. Nyt vireillä on kansalaisaloite näiden vääryyksien korjaamiseksi. Varttuneiden ihmisten asioita ei näytä hoitavan kukaan, sitä vastoin eläkemaksuja ollaan korottamassa. Eläkeyhtiöt tekivät kuitenkin Koronankin aikana roimaa tulosta sijoituksillaan.

Nyt tulisikin huolehtia siitä, että eläkkeisiin saataisiin asiamukainen indeksikorotus sillä korotuksen jääminen saamatta on käytännössä laskenut eläkkeitä usean vuoden ajan. Työeläkkeiden osalta alkuperäinen tavoita, jossa eläke oli noin 60 prosenttia työaikaisesta palkasta, on laskenut roimasti.

Toiseksi on kohtuutonta, että eläkkeestä maksetaan suurempaa veroa kuin työn tekemisestä. Jo tämä asettaa eläkkeensaajat eriarvoiseen asemaan työssäkäyvien kanssa. Verojen laskeminen kohtuulliseksi lisäisi myös paljon puhuttua ostovoimaa eläkeläisten osalta.

Voitaneen kai sanoa, että ikääntyvät ja jo eläkkeellä olevat tarvitsevat tukea ja poliitikkojen silmien aukaisua epäkohtien poistamiseksi. Tekemällä muutoksia eläkeläisten kohteluun voisimme osaltaan turvata heille myös heidän tarvitsemansa palvelut.

Ammatillinen pätevöityminen perustuu elinikäiseen oppimiseen ja verkostoitumiseen

Elinikäisen oppimisen mallissa opiskelijat iästä riippumatta voivat valita monista koulutusmahdollisuuksista mieleisensä edetessään haluamaansa päämäärään oman kiinnostuksensa, taipumustensa ja aikataulunsa mukaisesti. Toisaalta samat perusopinnot voivat erilaisten jatko-opintojen ja aikuiskoulutusmallien jälkeen antaa pätevyyden hyvinkin toisistaan poikkeaviin tehtäviin. Pääasia on se, että koulutuksen kysyntä ja tarjonta sekä työelämän vaatimukset kohtaavat kaikkien kannalta mielekkäällä tavalla. Lisäkoulutuksen osalta kuitenkin joustoja tarvittaisiin lisää sekä ns. nostekoulutukseen, joka on tarkoitettu ainoastaan vailla ammatillista koulutusta omaaville että oppisopimuskoulutuksen lisäpaikkoihin, joista on Pohjois-Savossa satojen paikkojen vajaus

Ammatillinen koulutus on jatkossa keskeinen väylä myös akateemiseen tutkintoon esim. teknisillä ja luonnonvara-aloilla. Opiskelijat voivat jatkaa opintojaan ja kehittää ammatillista osaamistaan kolmen päälinjan mukaisesti:

1. ammatillisen peruskoulutuksen ja siihen sisältyvien lukiokurssien, kuten fysiikka, kemia, matematiikka, kielet jne., jälkeen pyrkiminen suoraan ammattikorkeakouluun tai yliopisto-opintoihin (kolmivuotinen ammatillinen perustutkinto antaa suoraa jatko-opintokelpoisuuden),

2. ammatillisena peruskoulutuksena annettava moniosaajakoulutus yhteistyössä yritysten kanssa, jolloin koulutus suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä yrityksen kanssa juuri sen tarpeisiin,

3. peruskoulun jälkeen opiskelu ammatilliseen perustutkintoon (perinteinen väylä) ja

4. erityisopiskelu yksilöllisesti suunnitellen.

Elinikäinen oppiminen edellyttää eri oppilaitosten hyvää keskinäistä yhteistyötä ja koordinaatiota sekä toistensa erityisosaamisen tuntemusta ja sen hyödyntämistä, sillä koulutuksen "elinikäisyys" on ajankohtaista peruskoulutuksen jälkeen henkilön ammattiuran eri vaiheissa. Koulutuksen on oltava tehokasta, edullista ja eri opintoalojen osaamista yhdistävää opiskelijan iästä riippumatta.

Koulutusorganisaatiot järjestävät yrityksille henkilöstön työelämäpalvelukoulutusta: jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutusta, jotka tukeutuvat mm. oppisopimuskoulutukseen sekä virtuaaliseen oppimisympäristöön. Tähän kun vielä jatkoksi lisätään eläkeikäisille järjestettävät, vireyttä ja toimintakykyä ylläpitävät kurssit, niin elinikäisyys tulee katetuksi varsin hyvin.

Tämän päivän ammatillisen koulutuksen tunnuslause voisi ollakin: "Joustavasti verkostuen eri tahojen kanssa erilaisia koulutusmahdollisuuksia läpi elämän."

Palkaton sairaspäivä -yhteiskuntavastuuta?

Viime päivinä on paljon puhuttu työntekijän palkattomasta ensimmäisestä sairaspäivästä. Kannanottoja on esitetty puolesta ja vastaan. On varmaan selvää, että palkaton ensimmäinen sairaspäivä veloittaa työntekijän palkkapussia. Pitkäaikainen sairastaminen tosi sairaille ja varsinkin toistuvasti sairastaville se aiheuttaa varmasti kustannusta. Samoin on laita myös tosi pienipalkkaisten osalla. Ruotsissa haastateltiin kadunmiehiä ja heidän kommenttinsa oli, että myös työntekijöiden tulee kantaa yhteiskuntavastuuta tässä taloudellisessa tilanteessa.

Nyt ei olekaan puhuttu siitä, mitä vastuuta esim. pienyrittäjän täytyy kantaa työntekijöistään sairauden kohdatessa. Työnantaja maksaa työntekijän sairastelun yhdeksän ensimmäistä karenssipäivää sekä sairaspäivän. Tämä kustannus on pienyrittäjälle monesti kohtuuton rasite, koska usein hänen palkkansa on se viimeinen kulu, joka maksetaan, jos on mitä maksaa. Tuntuukin siltä, että yrittäjän velvollisuus on huolehtia työntekijöidensä karenssista ja työntekijällä on oikeus nauttia siitä. Yrittäjä huolehtii myös työterveyshuollon kustannuksista ja usein kuulee myös terveyskeskusten lähettäneen työntekijän työterveyshuoltoon yrittäjän kustannuksella. Mikä tällöin on tämän meidän hyvinvointijärjestelmämme rooli yhteiskunnassamme?

Kaikkien osapuolten osalta win-win asetelmaan päästään ottamalla käyttöön ensimmäisen sairaspäivän palkattomuus, mutta sen jälkeinen täysi palkka. Tuolloin myös työntekijä kantaa osaltaan yhteiskuntavastuuta ja turhat päivän sairaspäivät vähenevät, kuten tutkimuksissa on todettu. Eri asia on työtapaturmat ja muut työstä johtuvat sairaudet, joissa palkatonta aikaa ei tule olla.

Yrittäjyys on IN

Opiskelujen jälkeen töihin meno on kaikkien unelma. Se on unelma, joka viime aikoina on ollut monelle pelkkä haave, sillä työttömyys on Suomessa niin korkea, että vastavalmistuneille ei aina ole tarjolla työtä. Työ sinänsä on arvo, jonka jokaisen nuoren tulisi kokea rahanarvoiseksi asiaksi, sillä työpaikkaa haettaessa ei kysytä työttömänäoloaikaa tai päivärahan suuruutta, vaan työssäoloaikaa, laatua ja kestoa.

Tulevaisuudessa turvallisten ja vakituisten työpaikkojen määrä tulee vähenemään huomattavasti. Tilalle tulee toimintatapa, jossa ihminen tekee työtä useille eri työnantajille, tekee keikkahommia, välillä opiskelee, välillä on työttömänä, perustaa kaverien kanssa kimppayrityksen tai osuuskunnan jne. Varautumalla tällaiseen muutokseen ennakolta voidaan siihen liittyvä epävarmuus poistaa ja luoda aivan uudenlaista osaamista ja valmiuksia.

Yksi varteenotettava itsensä työllistämisen keino on nyt myös yrittäminen ja yritystoiminnan käynnistäminen. Yhteiskunta suhtautuu yrittämiseen nykyisellään varsin suopeasti, vaikka esteitäkin yrittämiselle on. Esteistä huolimatta yrittäjä on tyyppinä ihminen, joka haluaa kulkea omia latujaan ja toteuttaa itseään, kun muut tulevat perässä, kiroilevat, epäilevät ja ivailevat. Yrittäjyyden aika on nyt ja sitä kannattaa harkita vakavasti itsensä elättämisen muotona joko yksin tai kavereiden kanssa kimpassa. Yrittäminen kannattaa aloittaa harkiten ja tarkasti suunnitellen käyttäen hyväksi kaikkia mahdollisia tuki- ja sidosryhmiä. Yrittäjyys on nyt IN, sillä meneillään oleva yrittäjyysvuosikymmen on virittänyt monia hankkeita yrittämisen aloittamisen helpottamiseksi ja mm. Oulun seudulla yrittämiseen kannustetaan kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen on menestyksen perusta

Työntekijöiden kuntoutusohjelmat ja Kelan tarjoamat kuntoutusjaksot ovat jo vuosikausia huolehtineet työntekijöiden hyvinvoinnista työpaikoilla. Myös työntekijöihin kohdistettuja toimia on tutkittu jo vuosia. Yrittäjien työkykyyn ei kuitenkaan ole kiinnitetty huomiota, vaan heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Koska yrittäjä on vielä suurelta osin yhteiskunnan sosiaali- ja työttömyysturvan ulkopuolella, olisi erittäin tarpeellista selvittää ja hahmottaa ne eri mahdollisuudet, joiden pohjalta voitaisiin luoda yrittäjän työkykyä ylläpitävä järjestelmä, joka ennakolta huolehtisi yrittäjän ja hänen palveluksessaan olevien työntekijöiden työkyvyn säilymisestä. Tämä on mahdollista ainoastaan perehtymällä pienyrityksen ja yrittäjän työkykyä ylläpitäviin ja sitä kuormittaviin asiakokonaisuuksiin, jossa otetaan huomioon myös yritystoiminnan taustat ja lähtökohdat kokonaisuudessaan unohtamatta siellä työskenteleviä työntekijöitä.

Työkyvyn määrittelyssä ongelmana on se, että käsitykset siitä, mitä työkyky on, ovat viime vuosina muuttuneet. Perinteinen tapa nähdä työkyky pelkästään fyysisen ja henkisen kunnon ylläpitona on takanapäin ja tilalle on tullut hyvin laaja käsitys työkyvystä ja sen olemuksesta.

Pienyrityksen kokonaistoimintaa eikä yrittäjän työkykyä ole juurikaan tutkittu eikä kirjallisuus käsittele yrittäjän työkyvyn ylläpitoon liittyviä asiakokonaisuuksia. Tutkimustraditiota ei ole juurikaan syntynyt. Teoreettinen tarkastelu täytyykin johtaa pitkälti työntekijöiden työkykyä ja yritystoimintaa yleensä käsittelevästä kirjallisuudesta. Missään ei ole yhdistetty esimerkiksi yritysympäristön nykyistä jatkuvaa muutosta mahdolliseen yrittäjän työkyvyn ylläpitoon ja yrityksen menestymiseen.

Yksi kuntoutustoiminnan kehittämisen välineistä on ollut Mäkitalon ja Palosen ns. systeeminen työkykymalli, joka on toiminut ikäänkuin käsitteellisenä karttana kuntoutuksen laajentuneesta kohteesta. Tämän kartan avulla on ollut mahdollista suunnata kuntouttajien ja kuntoutujien toimintaa.

Kun tätä mallia taustalla pitäen lähdetään tarkastelemaan yrittäjän toimintaympäristöä liiketoiminnan kannalta päädytään Luoman esittämään organisaation kokonaistarkastelukuvioon, joka ilmentää eri toimintoja yrityksessä ja huomioi myös työkyvyn eräänä kaikkeen toimintaan vaikuttavana tekijänä.

Työkyvyn laaja tarkastelu tuleekin liittää siihen käsitykseen, jossa yritys on monitahoinen, ympäristössään toimiva ja tulokseen pyrkivä kokonaisuus, jossa yrityksessä työskentelevät nähdään yrityksen toiminnan merkittäväksi osaksi ja tärkeäksi voimavaraksi, joiden motivoijiksi ja moottoreiksi valjastetaan yrityksen muut voimavarat.

Edellä esitetyn johdosta integroitu työkykykäsitys tulisi asettaa erääksi yritystoiminnan kokonaisvaltaiseksi lähestymistavaksi. Se on helposti liitettävissä organisaation muutostekijät viitekehikkoon. Näin teoreettisesti tarkasteltuna ja ottaen edellä esitetyt lähtökohdat huomioon voitaisiin päästä käsiksi malleihin, joissa pohdittaisiin yritystoiminnan lähtökohtia, sen eri puolia, verkostoja, sidosryhmiä, olosuhteita, toimintoihin liittyviä ongelma- ja pullonkaula-asiakokonaisuuksia eli yrittämistä kokonaisuutena ja työhön liittyvää hyvinvointia ennen työkyvyn häviämistä. Tästä päästäisiin konkreettisiin toimenpiteisiin, jossa:

yrittäjä sisäistäisi tavan hahmottaa yritystoimintaa kokonaisvaltaisesti ja tulevaisuuteen katsoen (ei vain juuri sillä hetkellä kokemiaan tarpeita ja odotuksia)
yrittäjä ymmärtäisi työkykyynsä liittyvän ongelmatiikan liittymisen (ongelmat yrityksen hoitamisessa heijastuvat työkykyyn ja päinvastoin) yrityksen toimintaan
eri sidosryhmätahot (vakuutusyhtiöt, ministeriöt, kunnat jne.) sisäistäisivät yrittäjän työkyvyn merkityksen ja ryhtyisivät toimenpiteisiin epäkohtien poistamiseksi
alettaisiin kiinnittää huomiota nimenomaan ennaltaehkäisevään ja tukevaan toimintaan
yrittäjät esittäisivät ja rakentaisivat toimenpide-ehdotuksia ja ohjelmia, joissa he itse olisivat toimijoina asiantuntijoiden (kuntien työterveyshuolto, kuntoutus- ja tutkimuslaitokset, työterveyslaitos, työturvallisuuskeskus jne.) toimiessa konsultteina
yrittäjät ja työkykyä ylläpitävät ja siitä huolehtivat sidosryhmätahot (kuntien työterveyshuolto, kuntoutus- ja tutkimuslaitokset, työterveyslaitos, työturvallisuuskeskus jne.) ryhtyisivät yhdessä rakentamaan yritystoimintaa ja yrittäjän työkykyä ylläpitäviä tukiverkkoja
toiminta rakennettaisiin monimuotoiseksi ja saavutettavaksi, jotta se palvelisi mahdollisimman monia yrittäjiä (kunnat, yrittäjäjärjestöt jne. yhteistoimintaan)
integroidun (systemaattisen) työkykykäsityksen julkistamista laajemmin työkaluksi työhön liittyvän hyvinvoinnin ja menestyvän kokonaisvaltaisen yritystoiminnan välille

Näin päästään siihen, että tavoitteena tulisi olla rakentaa yrittäjien työkykyä ylläpitävä verkosto- ja yrittäjän työhön liittyvä hyvinvointijärjestelmä, jossa

1. itse yrittäjät ovat avainasemassa,

2. yrittäjän ei tarvitse kokea olevansa yksin, vaan hän pääsee keskustelemaan muiden yrittäjien kanssa,

3. yrittäjä pääsee kehittämään itseään monipuolisesti ihmisenä unohtamatta oman yrityksensä ympäristöä ja puitteita

4. kartoitetaan yrittäjän kokonaiselämäntilanne ja jaksamisen mahdollisuudet.

Esitetyn toivotaan luovan pohjaa valtakunnalliselle yrittäjien työkyvyn ylläpidon huomioimiselle, sillä juuri yrittäjän työkyvystä syntyy se kestävä kehitys, josta yritystemme tuloksellisuus ja siten työllistävä vaikutus muodostuu. Tämä asettaa sekä julkisin varoin toteutettavalle kuntoutukselle että työkykyä ylläpitäville toimintakokonaisuuksille vaatimuksia, joihin vastaaminen on todella haastava tehtävä, mutta vain siten voimme taata yritystemme toimintakyvyn ja edistää yrittäjien jaksamista puhumattakaan yritysten taloudellisesta tuottavuudesta. Tällaisen ajattelutavan tulee iskostua yritysten lisäksi kaikkeen julkiseen suunnitteluun ja toimintaan sekä heijastua kokonaistoimintamallien muotoiluun ja koko yrityskulttuuriin.

Tiivistä yhteistyötä asiakasyritysten hyödyksi

Jo nyt Savon koulutuskuntayhtymän liikevaihdosta noin 40 prosenttia kertyy työelämäpalveluista eli muusta kuin perusammatillisenkoulutuksen järjestämisestä, ja asiakkaina on noin 750 maakunnallista tai valtakunnallista yritystä. Noin kolmen vuoden kuluessa prosenttiluvut noiden kahden toiminta-alueen kesken voivat hyvinkin olla nykyiseen verrattuna toisin päin. Koko ajan kummankin koulutuksen määrä on kuitenkin toistaiseksi kasvanut. Tilanne muuttuu, kun ikäluokat alkavat huomattavasti pienetä ja aikuiskoulutuksen tarpeet kasvavat mm. eläköitymisen myötä.

Kuntayhtymä osallistuu aktiivisesti eri koulutusvaihtoehtojen kehittämiseen ja huolehtii siitä, että yritysten henkilöstön osaamistaso on riittävä niin nyt kuin viidenkin vuoden kuluttua. Kuntayhtymä tutkii ja suunnittelee koulutuksen siten, että yritykset voivat keskittyä liiketoimintaansa ja sen kehittämiseen. Koulutuksen keinoin voidaan tukea myös elinkeinopolitiikkaa, jos niin vain halutaan.

Ammatillinen koulutus yrityksissä on hyvin joustavaa yritysten toiveiden ja vaatimusten mukaan. Opettajat menevät yritykseen, ja koulutus annetaan nykyisin yhä enemmän yrityksen tiloissa ja yrityksen omilla laitteilla. Avainsanoja ovat paneutuminen, sitoutuminen ja molemminpuolinen hyöty ja tavoitteena paljon kysytty moniosaaminen.

Koulutusta ei kuitenkaan ole syytä järjestää vain koulutuksen vuoksi. Ajattelutapa on muuttunut myös niin, että enää ei pitäisi kysellä "oletko saanut koulutustasi vastaavaa työtä", vaan "oletko saanut työtäsi vastaavaa koulutusta", kuten eräs rehtori Savon ammatti- ja aikuisopistosta on todennut.

Opintoalakohtainen järjestelmä kouluttaa kaikkia tehokkaasti

Maakunnassa järjestettävän ammatillisen koulutuksen organisointi koskettaa myös elinikäistä oppimista ja siihen liittyvää aikuiskoulutusta.

Erillistä oppilaitosta aikuiskoulutuspalvelujen tuottamiseen ei välttämättä tarvita. Sekä nuorten perusopetus että aikuiskoulutus voivat toimia menestyksekkäästi samassa oppilaitoksessa Savon ammatti- ja aikuisopistossa. Käytettävissä ovat samat opettajat, tilat, koneet ja laitteet, joten liikkeelle on lähdettävä toiminnasta ja sen tuloksista.

Savon koulutuskuntayhtymän osaaminen on kohdistettava vastaamaan koulutuksen kysyntää ja tarpeita. Kysyntä ei aina ole siellä missä on tarjonta, joten koko maakunnan osaaminen täytyisi olla mahdollista valjastaa tarvitsijoiden käyttöön. Lainsäädäntökään ei tässä asiassa tunne ikärajoja eikä kerro, minkä ikäisille opiskelijoille järjestetään aikuiskoulutusta ja mille perusopetusta.

Lisäksi nyt valitussa toimintamallissa henkilöstölle voidaan turvata ammattitaitoa vastaavia tehtäviä eri toimintayksiköissä usein sekä perus- että aikuiskoulutuksessa henkilöstön perussijoituspaikasta riippumatta.

Tulevaisuuden keskeisiä kysymyksiä ovat olemaan aikuiskoulutuksen tarjonnan koordinointi ja nivominen muun opetuksen tuotantokoneistoon sekä oppisopimuskoulutuksen sekä uuden Savon koulutuskuntayhtymän aluevastaavatoiminnan nivominen yhä paremmin palvelemaan koko kuntayhtymän asiakaskunnan ja sen yhteistyökumppaneiden tarpeita.

"Yrittäjyys, työelämän muutokset ja oppimisen uudet haasteet"

Työntekijöiden kuntoutusohjelmat ja Kelan tarjoamat kuntoutusjaksot ovat jo vuosikausia huolehtineet työntekijöiden hyvinvoinnista työpaikoilla. Myös työntekijöihin kohdistettuja toimia on tutkittu jo vuosia. Yrittäjien työkykyyn ei kuitenkaan ole kiinnitetty huomiota, vaan heidät on jätetty oman onnensa nojaan. Koska yrittäjä on vielä suurelta osin yhteiskunnan sosiaali- ja työttömyysturvan ulkopuolella, olisi erittäin tarpeellista selvittää ja hahmottaa ne eri mahdollisuudet, joiden pohjalta voitaisiin luoda yrittäjän työkykyä ylläpitävä järjestelmä, joka huolehtisi yrittäjän ja hänen palveluksessaan olevien työntekijöiden työkyvyn säilymisestä silmällä pitäen jatkuvan työelämän muutoksen ja oppimisen uudet haasteet. Tämä on mahdollista ainoastaan perehtymällä pienyrityksen ja yrittäjän työkykyä ylläpitäviin ja sitä kuormittaviin asiakokonaisuuksiin, jossa otetaan huomioon myös yritystoiminnan taustat ja lähtökohdat kokonaisuudessaan unohtamatta siellä työskenteleviä työntekijöitä.

Työkyvyn laaja tarkastelu tulee liittää siihen käsitykseen, jossa yritys on monitahoinen, ympäristössään toimiva ja tulokseen pyrkivä kokonaisuus, jossa yrityksessä työskentelevät nähdään yrityksen toiminnan merkittäväksi osaksi ja tärkeäksi voimavaraksi, joiden motivoijiksi ja moottoreiksi valjastetaan yrityksen muut voimavarat.

yrittäjä sisäistäisi tavan hahmottaa yritystoimintaa kokonaisvaltaisesti ja tulevaisuuteen katsoen (ei vain juuri sillä hetkellä kokemiaan tarpeita ja odotuksia)
yrittäjä ymmärtäisi työkykyynsä liittyvän ongelmatiikan liittymisen (ongelmat yrityksen hoitamisessa heijastuvat työkykyyn ja päinvastoin) yrityksen kokonaisvaltaiseen toimintaan mm. jatkuva koulutustarve
eri sidosryhmätahot (vakuutusyhtiöt, ministeriöt, kunnat jne.) sisäistäisivät yrittäjän työkyvyn merkityksen ja ryhtyisivät toimenpiteisiin mm. koulutuksellisten epäkohtien poistamiseksi
alettaisiin kiinnittää huomiota nimenomaan ennaltaehkäisevään ja tukevaan toimintaan
yrittäjät esittäisivät ja rakentaisivat toimenpide-ehdotuksia ja ohjelmia, joissa he itse olisivat toimijoina asiantuntijoiden (kuntien työterveyshuolto, kuntoutus- ja tutkimuslaitokset, työterveyslaitos, työturvallisuuskeskus jne.) toimiessa konsultteina ja tukijoina
yrittäjät ja työkykyä ylläpitävät ja siitä huolehtivat sidosryhmätahot (kuntien työterveyshuolto, kuntoutus- ja tutkimuslaitokset, työterveyslaitos, työturvallisuuskeskus jne.) ryhtyisivät yhdessä rakentamaan yritystoimintaa ja yrittäjän työkykyä ylläpitäviä tukiverkkoja
toiminta rakennettaisiin monimuotoiseksi ja saavutettavaksi, jotta se palvelisi mahdollisimman monia yrittäjiä (kunnat, yrittäjäjärjestöt jne. yhteistoimintaan)
integroidun (systemaattisen) työkykykäsityksen julkistamista laajemmin työkaluksi työhön liittyvän hyvinvoinnin ja menestyvän kokonaisvaltaisen yritystoiminnan välille

Näin päästään siihen, että tavoitteena tulisi olla rakentaa yrittäjien työkykyä ylläpitävä verkosto- ja yrittäjän työhön liittyvä hyvinvointijärjestelmä, jossa

1. itse yrittäjät ovat avainasemassa,

2. yrittäjän ei tarvitse kokea olevansa yksin, vaan hän pääsee keskustelemaan muiden yrittäjien kanssa,

3. yrittäjä pääsee kehittämään itseään monipuolisesti ihmisenä unohtamatta oman yrityksensä ympäristöä ja puitteita

4. kartoitetaan yrittäjän kokonaiselämäntilanne ja jaksamisen mahdollisuudet.

YRITTÄJYYS ELÄMÄNTÄPANA JA ASENTEENA

Suomalaisessa yrityselämässä ja myös julkishallinnossa on meneillään murroskausi. Se johtuu pääasiassa niukoista suhdanteista ja niiden aiheuttamasta lamasta. Kuitenkin esim. useimmat kipeät konkurssit koetaan lihavien vuosien hallitsemattoman kasvun seurauksena selvänä syöksykierteenä, jossa liiallinen organisaation paisuttaminen ja virheinvestoinnit esim. rakentamisessa ovat johtaneet hyvinkin elinkelpoisten yritysten romahtamiseen. Nyt, kun nousukausi on alkanut, täytyisi nousu osata kohdata hallitusti entisistä virheistä oppia ottaen.

Lääkkeenä kaiken korjaamiseen pidetään edelleen yleistä säästämistä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Surkuttelu ja voivottelu eivät johda talouden elpymiseen, vaan tarvitaan kaikkien organisaatioiden selvää ryhdistäytymistä, ei vain säästämään vaan myös nostamaan työnteko ja yrittäminen kunniaan.

Todellinen ongelman ratkaisu on meidän kaikkien ulottuvilla, sillä ottamalla osaltamme vastuun taloutemme elpymisestä, ei vain tähän liittyvää valtaa, olemme lähellä käännettä, jolla Suomen talous saadaan jälleen nousuun. Vastuu on meidän kaikkien. Sisäiseen yrittäjyyteen kannustaminen on meidän jokaisen tehtävä tehdään työtä sitten omassa yrityksessä tai toisen palveluksessa.

Koulujärjestelmämme ei juurikaan ole huomioinut yrittäjyyttä opetussuunnitelmissa. Yrittäjyyden tulisi kuitenkin olla luonnollinen osa kaikilla koulujärjestelmämme tasoilla, myös yliopistossa.

Yleensä yrittäjyys-termi liitetään yritystoimintaan, jolloin sisäisen yrittäjyyden-käsite jää vaille huomiota. Kuitenkin juuri sen sisältämien asioiden liittäminen opetukseen olisi varsin tärkeää. Sisäisen yrittäjyyden osatekijöiden oppisisältöihin vieminen on varsin helppoa ja yksinkertaista, mikäli yrittäjyys otetaan luonnollisena ja jokapäiväisenä asiana.

Yrittäjyyttä ei voi opettaa, sillä se on jonkinlainen elämäntapa ja asenne. On kuitenkin mahdollista antaa nuorille virikkeitä yrittämiseen ja näin kannustaa esiin piileviä yrittäjyyden osatekijöitä. Usein puhutaan yrittäjyyskoulutuksesta, jonka perusteella jaetaan jopa tutkintoja. Valitettavasti opetus on monesti liiketoiminnan tekniikoiden opettamista: yrityksen perustamista, verotusta, laskentatointa, markkinointia jne. Tuolloin jää huomioimatta tärkein yrityksen menestystekijä ja resurssi -yrittäjä ja hänen sidosryhmänsä. Koulutuksen merkitys juuri mahdollisen tulevan yrittäjän omien henkisien voimavarojen vahvistajana ja esiinkaivajana on merkityksellinen ja siihen pitäisi koulussa panostaa.

Kouluasteesta riippumatta sisäinen yrittäjyys on omien tehtävien mahdollisimman hyvää hoitamista, toisen huomioimista, avointa keskustelua asioista, joustavaa toimintaa ja yhteisesti asioiden tekemistä. Tähän liittyy myös ympäristön havainnointi ja sen merkityksen ymmärtäminen. Sisäistä yrittäjyyttä on myös ahkeruus, säästäväisyys, myönteinen asenne, hyvät kommunikaatiotaidot sekä luonnon ja toisen omaisuuden kunnioittaminen luovuuden elementtejä unohtamatta.

Oulun yliopistossa aloitettu kaikkiin tiedekuntiin suunattu yrittäjyyskoulutus on tarkoitettu kannustamaan opiskelijoita yrittäjyyteen. Opetus on käytännöstä lähtevää ja sisältää runsaasti esimerkkejä sekä käytännön työtä yrityksissä. Koulutus on tavoittanut useat sadat opiskelijat ja innostus ja kiinostus yrittäjyyttä kohtaan on ollut jopa yllättävän runsasta. Ilahduttavaa on ollut myös naisopiskelijoiden runsas mukanaolo. naisia tulisin kannustaa yhä enemmän yrittäjiksi, sillä myös heidän osaamistaan yritysmaailmassa tarvittaisiin.

Ulkoinen yrittäjyys voi peruskoulussa olla oman asuinalueen yritysten esittelyä, vanhempien työpaikkojen esittelyä ja vierailuja ja jopa pienimuotoista nappikauppaa. Kuitenkaan se, että opettajat ja vanhemmat maksavat oppilaiden leirikouluja pullaostoksillaan ym. ei ole oikeata yrittämistoimintaa. Sitävastoin koulun ja vanhempien kanssa yhdessä tehtävät pikku "urakat" esim. mainoslehtisjaot, muuttotalkoot jne. ovat yritystoiminnan kaltaista toimintaa.

Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa voidaan jo harjoitella omaa yrityksen pitämistä esim. kioskit sekä pelata yrityspelejä. Tällöin ulkoinen yrittäjyys voidaan mainiosti mielestäni liittää myös eri aineiden tehtäviin ja toiminta voi olla kiinteämpää ja suoraa yritysten kanssa.

Yrittäjyyden tulo kouluihin käytännön tasolle, ei vain korulauseisiin, on erittäin hyvä asia ja varmasti luo hyvää pohjaa uusien yritysten synnylle, joita tarvitaan taloutemme elpymiseksi. Myös itsensä työllistäminen on yritystoimintaa, jota lähivuosina kaivataan. Koulujen tulee valmistaa nuoria laaja-alaisesti kohtaamaan ympäröivä yhteiskunta ja luomaan oma tulevaisuutensa yrittämällä joko toisen palveluksessa tai omassa yrityksessä.

Tiivistä yhteistyötä asiakasyritysten hyödyksi

Eri oppilaitosten on osallistuttava aktiivisesti eri koulutusvaihtoehtojen kehittämiseen ja huolehtii siitä, että yritysten henkilöstön osaamistaso on riittävä niin nyt kuin viidenkin vuoden kuluttua. Oppilaitosten on tutkittava ja suunniteltava koulutuksen siten, että yritykset voivat keskittyä liiketoimintaansa ja sen kehittämiseen. Koulutuksen keinoin voidaan tukea myös elinkeinopolitiikkaa, jos niin vain halutaan.

Ammatillinen koulutus yrityksissä tulee olla hyvin joustavaa yritysten toiveiden ja vaatimusten mukaan. Opettajat menevät yritykseen ja koulutus annetaan nykyisin yhä enemmän yrityksen tiloissa ja yrityksen omilla laitteilla. Avainsanoja ovat paneutuminen, sitoutuminen ja molemminpuolinen hyöty ja tavoitteena paljon kysytty moniosaaminen.

Tulevaisuuden keskeisiä kysymyksiä ovat olemaan aikuiskoulutuksen tarjonnan koordinointi ja nivominen muun opetuksen hiipuvaan tuotantokoneistoon sekä oppisopimuskoulutuksen sekä uuden YritysSuomi-protfolion tehokas käyttöönotto ja hyödyntäminen yhä paremmin palvelemaan koko yritysasiakaskunnan ja sen yhteistyökumppaneiden tarpeita.

Ammatillista koulusta -tarvitaanko sitä, entä yrittäjyyttä?

Osaavan työvoiman saatavuudesta ja sen riittävyydestä on puhuttu jo vuosia. Samoin on puhuttu siitä vastaako ammatillinen koulutus työelämän tarpeita. Ammatillinen koulutus ei vastaa työelämän tarpeita eikä kannusta yrittäjyyteen. Mistähän tämä voisi johtua?

Vastaus on lienee kolmiulotteinen. Ensimmäiseksi perinteinen ammatillinen koulutus ei vastaakaan työelämän tarpeisiin johtuen vanhanaikaisista oppimisympäristöistä, asenteista ja opettajahenkilökunnan resurssien puuttuessa mahdollisuudesta hankkia tietoa nykyelämää ajatellen. Toiseksi vasta nyt ollaan Opetushallituksessa muokkaamassa opetussuunnitelmia joustaviksi ja monimuotoisiksi ajatellen työelämän ja yrittäjyyden tarpeita. Kolmanneksi yrityksiltä ei kerta kaikkiaan saada tietoa siitä mitä pitäisi opettaa. Tämä korostuu erityisesti pienten PK-yritysten kohdalla. On myös vaikeaa toteuttaa koulutusta, joka soveltuisi pienille yrityksille, sillä ryhmäkoot muodostuvat liian pieniksi, opetus tulisi tapahtua iltaisin ja viikonloppuisin. Pienyritysten henkilöstö ja yrittäjät eivät halua tutkintoja, vaan osaamista, joka taas ei sovellu tutkintoon orientoituneelle perinteiselle ammattiopetukselle. Lisäksi näyttöjen kautta tapahtuva opiskelu syö kohtuuttomasti resursseja ajatellen esim. oppisopimuskoulutusta.

Tulevaisuuden haasteet opetukselle ovatkin uusien oppimisympäristöjen kautta luodut uudenlaiset lähestymistavat koko opetukseen, jossa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa opiskelija perehdytetään ns. oikeisiin töihin, niiden tekemiseen tai yrittäjyyteen. Olen saanut olla mukana panemassa vireille Kuopiossa Kemiran, Kiitoautojen, Tecnopolisin puhdastilojen, Bella-veneiden, lentokoneasennuksen (yhteistyössä Finnavian ja Ilmavoimien kanssa) ja Kylmämäen metallin ja pintakäsittelyn sekä yritysten yhteispalvelupiste Verson (noin 20 ihmistä seitsemästä organisaatiosta tarjoavat yrityksille, aloittaville yrityksille ja työntekijöille palveluja yhdeltä luukulta) hankkeita. Näiden hankkeiden kautta on koulutettu jo satoja uusia osaavia työntekijöitä yritysten palvelukseen tai yrittäjiksi kaikista epäilyistä huolimatta. Mikäli junttaudumme perinteisiin kaavoihin, emme ikinä voi saavuttaa yritysten ja muiden organisaatioiden luottamusta osaavan työvoiman saatavuudesta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että on uskallettava ottaa riskejä ja myös osattava myöntää virheet, kun niitä on tehty.

Yrittäjyys eri muodoissaan on myös nostanut päätään voimakkaasti viime vuosina. Yhä useammat näkevät tulevaisuutensa yrittäjinä. Tämä on hyvä suuntaus myös ammatillisia opintoja suorittavien piirissä. Uusyrittäjyys ja sukupolvenvaihdokset tulevat tarjoamaan monille vaihtoehdon tulevaisuudessa.

Mielestäni koko kehittämistyön perusta tulee olla se, että kaikki tietävät mikä on työyhteisön tehtävä ja tavoitteet (strategia). Seuraavaksi on hahmotettava henkilöstö ja mikä on heidän osaamisensa ja paikkansa työyhteisössä. Sitten on turvattava tuolle henkilöstölle sen tarvitsemat työvälineet voidakseen tehdä strategian mukaista työtä ja vasta lopuksi tulee rakentaa organisaatio, joka tukee asetettua tehtävää ja tavoitteita sekä tukee henkilöstön osaamisen esilletulomahdollisuuksia. Perinteisesti liikkeelle lähdetään taloudellisista tulostavoitteita ym., jotka ovat seuraus hyvin toimivasta organisaatiosta. Piirtelemällä laatikkoleikkejä ja samanaikaisesti tukahduttamalla työyhteisön innovatiivisuus ja työilo saadaan harvoin aikaan kestävää kehitystä.

Kun ihmiset tietävät mitä heiltä odotetaan, heitä kannustetaan tekemään työtään hyvin, annetaan valtaa ja vastuuta, tulos on varsin usein yllättävän hyvä, joskin aikaa vievä sekin.

Mikäli siis haluamme menestyä osaavien ihmisten saamiseksi ja jäämiseksi Suomeen, on tehtävä lujasti töitä, sillä aika on käymässä vähiin.

Ammatillinen koulutus on uusiutuva luonnonvara

Uuden ammatillisen koulutuksen lainsäädännön, vähenevän nuorisoasteen ikäluokkien aikuisväestön koulutustarpeiden rajun kasvun ja muutoksen myötä keskustelu ylläpitojärjestelmästä, sen laajuudesta ja kattavuudesta on noussut merkittäväksi ajateltaessa Suomen selviytymistä tulevaisuuden haasteissa ja Euroopan Unionissa.

Keskeisimmiksi kysymyksiksi nousevat 1. miten rakennamme sisällöiltään tarpeita palvelevan ja laadullisesti kilpailukykyisen koulutusjärjestelmän monialaisiin ja jatkuvasti muuttuviin elinkeinoelämän ja myös julkisten palvelujen haasteisiin, 2. miten tuotamme nämä koulutuspalvelut tehokkaasti koko Suomeen unohtamatta maakunnallisia erityisolosuhteita ja erikoistumista, 3. miten luomme toimintaympäristön, jossa koulutus, elinkeinoelämä, sosiaali- ja terveyspalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti nuorison jääntiä Suomeen ja estää samalla työikäisen väestön siirtymistä pois Suomesta ja 4. miten tuotamme koulutuspalvelut taloudellisesti ja tehokkaasti kaikki koulutuksen asteet hyödyntäen ja hyväksi käyttäen sekä toisiamme arvostaen.

Ammatillisen koulutuksen on tuettava koulutuksen keinoin Suomen toimintaympäristön ja elinkeinoelämän kehittymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että on alettava puhua koulutuksen asiakaslähtöisyydestä, mietittävä uusia osaamisen alueita ja ammatteja, rakennettava koulutuksen ylläpitoon kattava laaja-alainen toimintamalli niin ylläpidon kuin maantieteellisen koonkin puolesta unohtamatta vaikuttaa myös tuotekehitykseen ja tuottavuuteen ajatellen uusien yritysten ja työpaikkojen syntyä.

Olisikin luotava ammatillisten koulutuspalvelujen tarjonta- ja tuotantojärjestelmä, jossa ammatillinen peruskoulutus, jatko- ja täydennyskoulutus sekä oppisopimuskoulutus muodostaisivat järjestelmän, joka palvelisi ammatillisen koulutuksen tarpeita peruskoulun jälkeisestä ajasta eläkeikään saakka sisältäen työssäoppimisen mahdollisuudet, kaksitutkintojärjestelmän sekä ennen kaikkea kiinteän vuoropuhelun yritysten kanssa.

Luomalla Suomeen alueellisesti kattava koulutuksen malli, jolla voimme 1. luoda monikoulutusalaisen verkoston, joka kykenee vastaamaan kaikkiin yritysten, kuntien ja muiden sidosryhmien tarpeisiin, 2. tarjota ydinosaamistamme ja verkoston tuomaa osaamista laajasti koko Suomeen kaikilla koulutuksen aloilla, 3. tukea sekä Suomen että maakuntien strategisia pyrkimyksiä tuottaa alueilleen yhteisesti sovittujen linjausten mukaisia koulutuspalveluja kehitystä tukemaan, 4. saada alueellista lisäarvoa koulutusverkostoa hyväksikäyttäen koko Suomea ajatellen, 5. luoda ammattikorkeakouluun ja yliopistoon johtavan luontevan väylän hyödyntäen näiden ja myös muiden korkeakoulujen osaamista ja tietotaitoa ja 6. kilpailla tehokkaasti yhä kiristyvässä kilpailussa ulkoapäin tulevia uhkia vastaan.

Näin päästään puhumaan laajemmin myös opetuksen sisällöllisistä ja yritysmaailmaa tukevista toimista, voidaan miettiä yhteisiä toimia maakunnan kehittämiseksi nykyistä helpommin jne.

Kansainvälinen harjoittelijavaihto - tie yrityksen kansainvälistymiseen

Ottamalla ulkomaalaisen harjoittelija yritys varmistaa samalla että suomalaiset opiskelijat ja vastavalmistuneet saavat mahdollisuuden lähteä muualle Eurooppaan harjoitteluun. Palatessaan Suomeen tämä harjoittelija on potentiaalinen, kansainvälistä kokemusta ja korkeatasoisen suomalaisen koulutuksen omaava työntekijä.

Halli on Kuopiolle arvokas asia

Kuopion kauppahalli on sekä kaupunkilaisille että matkailijoille paikka, johon mennään ostamaan, katselemaan ja viihtymään. Kauppahallin kohtalosta on jo vuosia taitettu peistä jos johonkin suuntaan. Nyt vihdoinkin saadaan remontti vireille, mutta miten kauppiaiden käy? Heille ei ole järjestetty mitään korvaavaa tilaa remontin ajaksi. Mitenkähän kaupunki luulee kauppiaitten pärjäävän tuona aikana? vuokria kuitenkin ollaan nostamassa siitä hyvästä, että kauppiaat jaksaisivat remontin yli. hallissa yrittäminen on totista puuhaa, joka vaatii kovaa uurastusta. Savon sanomat vertasi hallikauppiaita teatterin näyttelijöihin. Erona vaan on se, että näyttelijät saavat virkamiehinä palkkaa, kun taas kauppiaan on elantonsa hankittava myymällä. hallissa on yrittäjiä, jotka pyrkivät hoitamaan velvoitteensa, maksavat maksunsa ja jopa osaltaan työllistävät työttömiä ja jopa vajaakuntoisia. Mikäli halutaan säilyttää halli arvokkaana tutustumiskohteena, on ryhdyttävä toimenpiteisiin, joihin on osallistuttava muidenkin kuin hallikauppiaiden.

Koko toriympäristöä vaivannut remontointi on kestänyt jo pitkää ja jatkuu vielä jonkin aikaa. Mitenkähän torin ympärillä olevat yrityksen hallin lisäksi ovat kokeneet kaikki toimenpiteet. Kaikki alkoi jo asuntomessuilta ja näyttää jatkuvan vielä pitkään. Onko kukaan kysynyt yrittäjien mielipiteitä tehtävistä toimenpiteistä, vai onko kaikki tehty virkamiestyönä pöydän ääressä? Ilmeisesti remontoijien puolella luullaan, että kyllä ne yrittäjät pärjäävät, vaikka kulkutiet yrityksiin on melkein tukossa. Kaiken lisäksi, kun nyt vielä Ikea on avattu ja syksyllä Ikano aukeaa, ei voi olla kuin kiitollinen siitä, että keskustan kauppiaat jaksavat yrittää ja luottaa itseensä, vaikka kuinka murjottaisiin.

Toivotaan, että remontointi joskus päättyy ja saamme uljaan toriympäristön asukkaiden ja matkalaisten aktiiviseen käyttöön. Toivoa sopii myös, että kaikki ne tappiot, joita remontista aiheutuivat, voidaan tuon uuden ympäristön avulla paikata, mikäli yritykset vielä ovat pystyssä.

Innokas hallissa kävijä

Ammattimiehet tulevaisuuden turvaajina

Uuden voimaan tulleen ammatillisen koulutuksen lainsäädännön, vähenevän nuorisoasteen ikäluokkien, aikuisväestön koulutustarpeiden rajun kasvun ja muutoksen myötä keskustelu ammatillisen koulutuksen merkityksestä, sen laajuudesta ja kattavuudesta on noussut merkittäväksi ajateltaessa Suomen selviytymistä tulevaisuuden haasteissa ja Euroopan Unionissa.

Käsillä tekeminen tulee olemaan arvossaan myös tulevaisuudessa unohtamatta teoreettisen tiedon merkitystä. Yritykset palkkaavat osaajia eivät tutkintoja. Koulutusketjuista puhuminen ja eri koulutustahojen ja -tasojen välisestä työnjaosta ja substanssista keskustelu tulisi nostaa enemmän esille. Omat roolinsa on yliopistolla, ammattikorkeakoululla ja ammatillisella koulutuksella. Kaikilla niillä on myös oma tehtävänsä. Yliopiston ei tule maallistua eikä ammatillisen koulutuksen tule akateemistua, roolijako on selkiytettävä! Yrittäjyys on oma viehättävä keskustelukokonaisuutensa.

Keskeisimmiksi kysymyksiksi nousevatkin 1. miten rakennamme sisällöiltään tarpeita palvelevan ja laadullisesti kilpailukykyisen koulutusjärjestelmän monialaisiin ja jatkuvasti muuttuviin elinkeinoelämän ja myös julkisten palvelujen haasteisiin, 2. miten tuotamme nämä koulutuspalvelut tehokkaasti unohtamatta maakunnallisia erityisolosuhteita ja erikoistumista, 3. miten luomme toimintaympäristön, jossa koulutus, elinkeinoelämä ja kunnalliset palvelut tukevat kokonaisvaltaisesti nuorison jääntiä Suomeen ja estää samalla työikäisen väestön siirtymistä pois Suomesta ja 4. miten tuotamme koulutuspalvelut taloudellisesti ja tehokkaasti kaikki koulutuksen asteet hyödyntäen ja hyväksi käyttäen sekä toisiamme arvostaen.

Koulutuksen on tuettava koulutuksen keinoin Suomen toimintaympäristön ja elinkeinoelämän kehittymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että koulutuksen on oltava asiakaslähtöistä, on jatkuvasti mietittävä uusia osaamisen alueita ja ammatteja sekä on rakennettava koulutuksen ylläpitoon kattava laaja-alainen toimintamalli unohtamatta vaikuttaa myös tuotekehitykseen ja tuottavuuteen ajatellen uusien yritysten ja työpaikkojen syntyä.

Pohjois-Savossa on otettu haaste vastaan ja rakennettu organisaatio siten, että se toimii sekä peruskoulusta tulevien opiskelijoiden että yritysten ehdoilla. Tarjotaan korkeatasoisia ammatillisia koulutuspalveluja peruskoulun päättäneistä hamaan eläkeikään saakka. Rakennetaan sekä yksittäiselle opiskelijalle että yritykselle juuri sen tarvitsema koulutusohjelma. Koulutusjärjestelmä on ajasta, paikkakunnasta, iästä, sukupuolesta ja jopa opintoalasta riippumaton. Ei myöskään ole väliä onko kyseessä työvoimahallinnon, lääninhallinnon, oppisopimuksen tai perusammatillisen koulutuksen koulutus.

Osaava elämässään pärjäävä ammattimies tulee olemaan oman toimintamme motto ja päämäärä.

YRITYSTEN ODOTUKSIA TYÖNTEKIJÖILTÄ

Nykyajan kehittyvät yritykset odottavat työntekijöiltään paljon. Pelkkä ammatillinen osaaminen ei riitä. Työntekijöiden tulee hallita:

- IHMISSUHDETAIDOT

VIESTINTÄTAIDOT
RYHMÄDYNAMIIKKA
KIELITAITO
HALU KEHITTÄÄ
HALU KEHITTYÄ

· TALOUDELLISET ARVOT

LAATUAJATTELU
TYÖKYVYN SÄILYTTÄMINEN
AMMATIN VAATIMAT ERIKOISTARPEET
YRITTÄJYYS

MITEN NÄMÄ ASIAT ILMENEVÄT OPETUKSESSA?

> ITSETUNNON KEHITTYMISENÄ ?

TOISEN HUOMIOIMISENA JA ARVOSTAMISENA?
ARKERUUTENA?
HUOLELLISUUTENA?
LUOVUUTENA JA INNOVATIIVISUUTENA?
ITSESTÄÄN HUOLEHTIMISENA
OMA-ALOITTEELLISUUTENA?
REHELLISYYTENÄ
SISUKKUUTENA
TYÖN JA RAHAN ARVON MERKITYKSEN ESIIN NOSTAMISENA?
YRITTÄJÄN TYÖN ARVOSTAMISENA?

PUHUMMEKO SAMAA KIELTÄ JA HAVITTELEMMEKO SAMOJA ASIOITA?

Innovatiivinen ammatillinen koulutus päämääräksi henkilöstön avulla

Innovatiivisissa organisaatioissa luotetaan henkilöstöön yrityksen luonnollisena ja kantavana voimavarana. Henkilöstöstrategia ei ole irrallinen osa toimintaa, vaan se sisältyy kaikkeen suunnitteluun ja käytännön toimintaan. Usein kuitenkin vielä puhutaan ja suunnitellaan paljon, mutta vähän on näkyvissä todellista henkilöstön mukaan ottamista ja muutosta. Mikä on tilanne ammatillisissa oppilaitoksissa? Mitä suurempi oppilaitos on, sitä vaikeampaa ja myös tärkeämpää olisi huomioida jokainen työyhteisön henkilö osana kokonaisuutta. Tämän tulisi näkyä sekä vallan että vastuun jakautumisena ja yhteisenä tulevaisuuden tarkasteluna. Vielä kuitenkin usein henkilöstöön liittyvät toimenpiteet suunnitellaan johtoryhmissä tai johdon toimesta, vaikka todellinen tieto muutoksen onnistumisen varmistamiseksi olisi työntekijätasolla ja heidän sitoutumisessaan. Muutos vaatii johdon suhtautumisen lisäksi muutosta myös henkilöstön toimintatavoissa ja asenteissa.

Lamasta yhdeksänkymmentäluvulla oli se hyöty, että taloudellisten resurssien ehtyessä alettiin satsata järkeen ja yhteistyöhön, jolloin myös henkilöstön merkitys on tunnustettu. Yhteistoiminnan ja sitä kautta oppilaitoksen menestymisen taustalla on ratkaisevasta merkitys kunkin työntekijän oman persoonallisen toimintatavan ja tarpeiden sitominen yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Ratkaisevaa on myönteinen asenne, asiakaslähtöisyys ja sisäiseen yrittäjyyteen kannustaminen. Työkaluina yhteisen näkemyksen löytymiselle on laaja-alainen yhteistyö, tiimiytyminen, laatujärjestelmätyö sekä kaikkien kuntayhtymän toimijoiden sitominen tekemään yhteisen tavoitteen mukaista työtä unohtamatta tulevaisuuden tarpeita.

On tärkeää ottaa huomioon elinkeinoelämästä ja työnantajilta tulevat impulssit opetuksen suunnittelussa ja sovittaa ne omaan toimintaan unohtamatta taloudellisen kannattavuuden elementtiä. Tämä on mahdollista ainoastaan muuttamalla katsantokantaa laajemmalle ja syvemmälle. Tulee miettiä niitä mahdollisia koulutuksen aloja ja -kokonaisuuksia, joita ei vielä edes ole olemassa. Oppilaitoksen tehtävänä on ottaa haltuun nuori opiskelemaan tuleva ja olla valmis palvelemaan häntä työuransa loppuun saakka. Toimintamallia muuttamalla on mahdollista tarjota opiskelijoille mahdollisuus perus-, jatko-, täydennys- ja uudelleenkoulutukseen riippumatta heidän iästään. Samanaikaisesti toimintaa tulee suunnata koko Suomen tarpeita vastaavaksi käyttäen hyväksi kaikkia sisäisiä ja myös ulkopuolella olevien toimijatahojen tarjoamia mahdollisuuksia. Modulimuotoinen opetus ja nuorisoasteen kokeilu ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Perinteisesti suomalaiset oppilaitokset ovat toimineet ylhäältä alaspäin johdetusti, ilman että esimerkiksi henkilöstöä olisi otettu kokonaisvaltaisesti mukaan toiminnan kehittämiseen. Alun perin toimintaa johdettiin Helsingistä ministeriöstä käsin, sitten lakimuutokset mahdollistivat yhteistyön ja kehittämistoimet myös alue-, kunta- ja oppilaitoskohtaisesti. Valitettavasti vaan näitä mahdollisuuksia ei laaja-alaisesti ole vielä kyetty käyttämään hyväksi johtuen mm. vanhahtavista johtamiskulttuureista ja toimintatavoista oppilaitoksissa.

Nyt ollaan siirrtytty suomalaisessa yrityskulttuurissa aikaan, jossa henkilöstöä arvostetaan eikä yrityksen johtoakaan koeta riistäjäksi vaan yhteistyökumppaniksi suhteessa työntekijöihin ja asiakkaisiin. Tämä on oikea suunta myös oppilaitosten kohdalla. Keskustelevan ja demokraattisen päätöksentekojärjestelmän opettelu vaan vie aikaa. Elämme liiaksi omista lähtökohdistamme käsin. Nykyaikainen johtamistapa kuitenkin edesauttaa vuorovaikutuksen syntymisessä ja edistää esitettyjen kokonaisuuksien hahmottumista, kuten alla olevasta kuvasta voidaan todeta.

Tulevaisuus tarvitsee osaavia ammattilaisia

Yhteinen huoli maassamme on ammattikoulutetun väestön loppuminen. Nuorten osuus laskee tulevina vuosina nopeasti, tavoitteet kouluttaa yhä laajemmasta joukosta AMK-tutkinnon tai yliopistotutkinnon omaavia, kädentaidon osaajien hukkuminen tasapäiseen tarjontaan sekä pelkän peruskoulun varaan jääneiden yhä lisääntyvä osuus pakottaa keksimään uusia keinoja varmistaa ammattitaitoisen työikäisen väestön osaamispohja ja myös heidän jääminen kotipaikkakunnilleen. Pienenevien ikäluokkien ja aikuisväestön koulutustarpeiden rajun kasvun ja muutoksen myötä keskustelu ammatillisen koulutuksen merkityksestä, sen laajuudesta ja kattavuudesta on syytä nostaa esiin ajateltaessa Itä-Suomen selviytymistä tulevaisuuden haasteista.

Koulutuksen on oltava asiakaslähtöistä, on mietittävä uusia osaamisen alueita ja ammatteja sekä on rakennettava koulutuksen ylläpitoon kattava laaja-alainen toimintamalli niin ylläpidon kuin maantieteellisen koonkin puolesta unohtamatta vaikuttaa myös tuotekehitykseen ja tuottavuuteen ajatellen uusien yritysten ja työpaikkojen syntyä.

Keskeisimmiksi kysymyksiksi ammatillisessa koulutuksessa nousevat

1. miten rakennamme sisällöiltään erilaisia sekä yhteiskunnan että elinkeinoelämän tarpeita palvelevan ja laadullisesti kilpailukykyisen ammatillisen koulutuksen järjestelmän,

2. miten tuotamme koulutuspalvelut tehokkaasti unohtamatta maakunnallisia erityisolosuhteita ja erikoistumista,

3. miten luomme toimintaympäristön, jossa koulutusketju ammatillisesta koulutuksesta yliopistoon, elinkeinoelämä ja sosiaali- ja terveyspalvelut tukevat kokonaisvaltaisesti ihmisten jääntiä Suomeen ja

4. miten tuotamme koulutuspalvelut taloudellisesti ja tehokkaasti kaikki koulutuksen portaat hyödyntäen ja toisiamme arvostaen.

Luomalla asiakas- ja toimintalähtöinen toimintamalli pystytään luomaan Suomelle sen tarpeita palveleva järjestelmä.

Parhaimmillaan sen tulee

1. muodostaa monikoulutusalainen ja kattava verkosto, joka kykenee vastaamaan kaikkiin yritysten, kuntien ja muiden sidosryhmien tarpeisiin,

2. tarjota ydinosaamistamme ja verkoston tuomaa osaamista laajasti koko maakuntaan kaikilla koulutuksen aloilla seinistä ja osaajien asemapaikasta riippumatta,

3. tukea sekä Suomen että maakuntien strategisia pyrkimyksiä tuottaen alueilla yhteisesti sovittujen linjausten mukaisia palveluja kehitystä tukemaan,

4. luoda ammattikorkeakouluun ja yliopistoon johtavan luonteva väylä ja yhteistyökenttä hyödyntäen näiden osaamista ja tietotaitoa sekä

5. kilpailla tehokkaasti yhä kiristyvässä kilpailussa ulkoapäin tulevia uhkia vastaan.

Laaja maakunnallisuus luo myös lisäarvoa ja yhteistyötä koulutusyksikköverkostolle, yrityksille, kunnille ja muille sidosryhmille, jolloin syntyy painoarvoa myös päättäjiin päin. Päästään puhumaan laajemmin myös opetuksen sisällöllisistä, yritysmaailmaa tukevista toimista sekä voidaan miettiä yhteisiä toimia maakunnan kehittämiseksi nykyistä helpommin. Myös yhteistyö muiden vastaavien tahojen: ammattikorkeakoulu, yliopisto jne. kanssa luontevoituu. Lisäksi yhä laajeneva kansainvälistyminen ja yhteydet laajoihinkin organisaatioihin helpottuvat.

Aulankogolfilla sora lentää!

Aulanko Golfin Eversti-kenttä on valtakunnallisesti noteerattu korkeatasoiseksi useilta eri tahoilta. Onkin totta, että varsinainen kenttä onkin hyvässä kunnossa ja loistavasti pelattavissa, no joskin bunkkereissa on niukasti hiekkaa. Kentällä pelataankin arvonsa mukaisesti monia hyviä kilpailuja ja seura on muutenkin aktiivinen kaikilta osin. Sekä miehille, naisille ja junioreille on omat ohjelmansa puhumattakaan senioreista. Etuysi on mukavan vaihteleva, joskin takaysin pellot käyvät vähän pitkästyttäviksi. Myös luonto on alueella mukavasti läsnä, onhan Aulanko alueena valtakunnan maisematilastossa varmaan kymmenen joukossa. Joillakin saattaa golfaaminen mennäkin osaksi maisemien, lintujen ja perhosten katseluun, mutta tuloksen lisäksi liikuntahan on monelle golfarille sydämen asia.

Se, että saatiin kentälle simulaattori on varmasti kohentanut monen pelisuoritusta. Usein kuuleekin sanottavan, että kävin simulaattorilla kohentamassa svingiäni. Siellä myös opettajaprot voivat käytännön läheisesti opettaa myös vasta-alkajia.

No mikä sitten ihmetyttää? No, se miten Everstille tullaan. Sora lentää ja hiekka pöllyää. Monet ovat usein pesseet autonsa ennen golfia, mutta Everstillä käytyä pesulle täytyy mennä uudestaan. Ei ole myöskään miellyttävää ajaa pyykkilautatietä jumputellen perille. Tekarithan siinä meinaavat kalista kurkkuun. Tien kunnosta on puhuttu pitkään, mutta mitään ei lanaamisen lisäksi ole tapahtunut. Suomessa onkin yleistä, että paljon puhutaan, mutta teot jäävät vähemmälle. Olisiko mitenkään mahdollista saada muuten hyvän maineen omaavalle kentälle myös arvoisensa asfalttitie, että fasiliteetit olisivat viimeisen päälle? No tietenkin monilla kentillä myös siirtymät on asfaltoitu.

Hyviä pelejä ja kaunista säätä toivottaen

Everstiin ihastunut golfari

Saarenmaa -aloittelevan golffarin paratiisi?

Saarenmaan merellisen pehmeä Saare Golfilla on tarjottavanaan 18-väyläinen kenttä, joka sijaitsee vain kävelymatkan päässä ainutlaatuisesta Kuressaaren piispanlinnasta sekä kaupungin keskustasta, hotelleista ja kylpylöistä. Kentän on suunnitellut maineikas suomalainen golfkenttäsuunnittelija Lassi Pekka Tilander. Kenttää pidetään yhtenä Viron parhaista. Sen tekee erityiseksi ympäröivä maalauksellisen kaunis maisema. Suomalaisuutta edustaa jo Suomen lippu kentälle ajettaessa.

Saare Golfin harjoituslyöntialueelle mahtuu kerrallaan 30 pelaajaa. Tarjolla on kaksi puttausviheriötä ja kaksi väylää chippauksen ja bunkkerilyönnin harjoittelua varten. Green Card ei ole välttämätön – pelaamaan odotetaan niin lapsia, aloittelijoita kuin edistyneempiäkin golfin harrastajia.

Aloittelevalle golfaajalle kenttä on haastava. Myynti- ja markkinointijohtaja Rein Raudsepp sanoo kentän olevan vaikea ja se näkyy ja tuntuu. Hän kehuu vaikeaksi mm. etuysin par kolmosta. Hän kyllä antaa mielellään ohjeita, miten edetä kentällä ja mitä pitää ottaa huomioon.

Etuysi on kuten Saarenmaalla yleensä alavaa, mutta kumpuilevaa. Heti alussa kuitenkin näkyy kentän vaativuus pituuksissa ja greeneissä, sillä par neloset ovat todella pitkiä puhumattakaan greeneistä, jotka viettelevät sinne tänne. Kuitenkin on todettava, että kenttä on hyvin hoidettu. Greenit ovat tasaisia ja isoja aloittelevankin golffarin yrittää parastaan. Bunkkerit olivat hyvin hoidettuja ja osin melko helppoja ohittaa.

Takaysi on vaativampi vesiylityksineen. Ei edes unelmoi pelaavansa valkoisilta, kun ylitettävänä on monta kosteikkoa ja satoja metrejä. Täälläkään ei tosin kammmota palata lähemmiltä teeltä, sillä tuulesta huolimatta eteneminen on leppoisaa, mutta haastavaa. Väylät ovat suurelta osin leveitä.

Molemmat väylät päättyvät mukavasti klubirakennukseen, joka on puitteiltaan korkealaatuinen. Harmittamaan vain jää, kun mitään ravintolatoimintoja ei ole, sillä ravintola on suljettu ravintoloitsijan puutteen vuoksi. Muutenkin jää tunne, ettei oheistoimintoihin ole juurikaan panostettu.

Kaiken kaikkiaan aloittelevan golffarin ensimmäinen ulkomaankomennus voisi olla jossain helpommassa maastossa kentän suhteen, sillä kyllä vaatimustaso on liikaa pari vuotta golfia harrastaneelle, joskin yritteliäälle noviisille haastava, siis paratiisista ei kaiketi voi puhua. Ehkä osaamattomuuden korvaa sinnikkyys, kutsuva luonto vesistoineen ja lintuineen sekä kaiken kaikkiaan Saarenmaan leppoisa miljöö.

Esko Heikura

Aloitteleva golffari Hämeenlinnasta

Matkailua kehitetään - suihkut pois!

Hämeenlinnan eräs painopiste kehittämistyössä on kirjoitusten ja julistusten mukaan ollut myös matkailun kehittäminen. Matkailua tulisi kehittää kokonaisvaltaisesti kaikki matkailijat huomioiden. Mites on käynyt? On puhuttu leirintäalueen kehittämisestä, veneilijöiden palvelujen saamisesta kuntoon, keskustan elvyttämisestä matkailijaystävällisemmäksi, museollekaan ei tahdo löytyä paikkaa, joukkoliikenneongelmien selvittämisestä ym. Puhumattakaan HPK:n ahdingosta.

No nyt sitten viimeinen saavutus on karavaanareilta poisotettava suihkussa käynti mahdollisuus. No sehän on selvää, että järveen voi kesällä mennä, kuten yhdyskuntajohtaja Mikko Keränen kehottaa. Vähän samaa ehdotti aiemmin talvella joukkoliikenteestä vastaava Henry Nevakivi linja-autolla matkustaville, jos ei bussilla pääse kävelkää. Tosi hyviä neuvoja virkamiehiltä. Onkohan tämä sitä kauaskantoista matkailun kehittämistä? Kustannukset kun esim. suihkujen osalta olisivat vain muutaman tonnin verrattuna useisiin miljoonien satsauksiin muualle kuin matkailuun, joista ei edes kerrota nyt esille noussutta keskustan HAMK-kampusta lukuun ottamatta, joka toki on hieno tavoite, joskin kaukana tulevaisuudessa. Pitäisi varmaan keksiä jotain muutakin ennen sitä? Muutakin kuin pelkkä Hämpton, josta ei juurikaan ulkopuoliset tiedä eikä ymmärrä.

Nyt kirjoitettiin, että karavaanariparkki on muutenkin kokonaisuutena väliaikainen johtuen suunnitelluista asuinrakennuksista. Onhan tuo kuitenkin hyvä, että edes jotain toimintaa Hämeensaaressa on kun kaikki suunnitelmat toisensa jälkeen vesittyvät. Eikö vain niin, että toivotetaan matkailuautot ja muutkin liikkujat tervetulleiksi parkkeeraamaan kauniille Vanajaveden rannalle, vaikkapa sitten uimaan!

Hämeenlinnassa on hienot puitteet matkailun kehittämiseen, joita muualla maassa ja ulkomaillakin kehutaan. Meillä on Aulanko, Ahvenisto, ympäristön retkeilyreitit ja monia muita kohteita, joita kehittämällä saadaan tulovirtaa matkailijoilta hyvin laajasti. Matkailu- ja esim. ravintolayrittäjiä tukemalla voitaisiin päästä huimiin tuloksiin, mutta saivartelu jostain suihkuista on näpertelyä isojen asioiden rinnalla.

Esko Heikura

FT, dosentti

Hämeenlinna

Kylmäksi vaan kaikki kaupungin rakennukset!

Taas on tapetilla kaupungin omistamat rakennukset ja niiden kohtalo. Olen jo aiemmin ottanut kantaan kaupungin jahkailuun ja toimintaan kaupungissa olevien kiinteistöjen osalta. Ei kai ole ihme, etteivät sijoittajat ole innostuneita sijoittamaan kaupunkiin, kun kaupunki senkun toheloi jatkuvasti päätöksenteossa eikä mitään todellista saada aikaiseksi. Tästä holtittomuudesta varmaan kertoo myös nyt eronnut kiinteistöjohtaja Rebecca Haarasen irtisanoutuminen.

Aiemmin Hämeen Sanomissa valotettiin sijoittajien laimeaa intoa sijoittamiseen. Petri Yrjö-Koskinen on rohkeasti koettanut omalta osaltaan toimia, mutta muuten sijoittamistoiminnassa on ollut hiljaista. Miten nyt sitten kaupunki kannustaa keskustan kehittämistä? Pannaan kiinteistöt kylmäksi. Sehän onkin oiva ratkaisu kehittää kaupunkia. Kyllä kelpaa entisen kaupungintalon tiloissa toimivan kahvila Kokossa käydä, kun panee reilusti vaatetta kylmään kahvilaan mennessä. Seuraavaksi varmaan pannaan kylmäksi entinen lyseo. Onneksi Hämeensaarta ei voi panna kylmäksi, kun siellä on vain tyhjiä tontteja sijoittajan mentyä konkurssiin. Uimahallia tuskin uskalletaan kylmettää.

Rohkeutta yritetään etsiä ykköskorttelin ostolla. No siinä rakennusoikeus näyttää maksavan liikaa. Monet tarinat olen kuullut, miten Sokoksella oli niin mukava asioida ja kaupunki oli elävä. Nyt keskusta pikku hiljaa vain näivettyy ja erityisesti pienet kivijalkaliikkeet näyttävät katoavan. Viimeksi Pentik lopetti toimintansa ja taas on lähes kokonainen kiinteistö tyhjillään kaupungin ydinkeskustassa. Kävelykadun jatke Goodmanille päin on pelastus, vai onko?

Eikö jo viimein voitaisi porukassa ryhtyä yhteiseen ponnistukseen kaupungin saamiseksi elinkelpoiseksi ja jopa uusia asukkaita vetäväksi Kanta-Hämeen keskuspaikaksi, jossa on tekemisen meininki kylmettämisen sijaan. Tästä voisi HPKkin hyötyä ahdingossaan.

FT, dosentti

Esko Heikura

Hämeenlinna

Liikenne sujuvaksi!

Jos jonkin aikaa sitten kirjoitettiin Hämeen Sanomissa moottoritien tunnelin nopeusrajoituksista. Rajoitukset ovat edelleen voimassa, vaikka viikkoihin ei remonttimiehiä ole näkynyt. Syytä rajoituksiin ihmetellään yleisesti. Esimerkiksi Tiiriöstä päin tullessa rajoitukset alkavat jo kilometrejä ennen tunnelia ja hidastavat kaupungin rampille menijöitä. Olisiko aika laittaa moottoritie jälleen sujuvaan ja normaalisti ajettavaan kuntoon.

Toinen ihmettelyn kohde ainakin Visamäessä asuvien ja taksien osalta on Eureninkadun ja Landensivuntien risteys. Siinä on kaksi kaistaa oikealle Eureninkadulta tultaessa ja oikeanpuoleinen kaista myös Lahdensivuntielle. Kuitenkin pääsääntöisesti Paasikiventielle kääntyvät käyttävät oikeaa kaistaa vasemman ollessa tyhjä. Näin Lahdensivuntielle kääntyvät jäävät usein jonon viimeisenä jo punaisiin valoihin. Voisivatkohan Paasikiventielle kääntyvät käyttää vasenta kaistaa liikenteen sujuvoittamiseksi? Toinen varsin halpa ratkaisu olisi jatkaa linja-autolevikettä ja tehdä siitä Lahdensivuntielle kääntyvä kaista. Näin myös saataisiin liikennettä sujuvammaksi kaikkien osalta.

Kolmas ihmetyksen kohde on Paasikiventien ja Kaivokadun risteys. Siinä oli kesällä liikennevalo-ongelmia. Nyt valot toimivat, mutta eivät ole synkroonissa seuraaviin valoihin Saaristenkadun kohdalla. Voisiko sillekin tehdä jotain? Kaiken kaikkiaan koko Paasikiventien valoissa olisi korjattavaa erityisesti viikonloppuisin, kun valoissa saa kököttää eikä mailla eikä halmeilla ole muita autoja.

On kuitenkin paljon hyvääkin. Hämeen linnan vieressä olevan Linnanapuiston remontti elokuussa 2025 ja sitä ympäröivän alueen remontti on varmaan monelle tervetullut ja siinä on kiitettävästi kuultu myös tapahtumajärjestäjiä, jolloin esim. Keskiaika Festivaali voidaan toteuttaa 13.-15. kesäkuuta 2025 ennen remonttia. Kunpa kaupungin teiden kuopatkin saataisiin peitetyksi?

Siis ei muuta kuin liikenne sujuvaksi ja turvallista matkaa!

FT, Dosentti, Aluevaaliehdokas

Esko Heikura

Hämeenlinna

Bussit ei kulje eikä korvaukset

Viime aikoina on paljon puhuttu linjojen 2 ja 4 liikennöinnistä. Linja-autot ovat olleet myöhässä jo useita viikkoja tai niitä ei ole tullut ollenkaan. Hämeen Sanomissakin on asiasta ollut useita juttuja. Monet matkalaiset kuten koululaiset ja töihin menijät ovat myöhästyneet omilta riennoiltaan. Kaupunki lienee vastuussa siitä, että linjat ovat kunnossa. Nyt ei näytä olevan mitään keinoa saada Reissu Ruotia aisoihin tai vaihtaa yhtiötä.

Useat matkustajat ovat koettaneet saada korvausta myöhästymisestä joko myöhästymisen tai kokonaan jatkomatkan peruuntumisen takia. Kaupunki pyytää kauniisti täyttämään linja-auton tulemattomuuden johdosta täyttämään korvauskaavakkeen. Kun sitten täyttää kaavakkeen on vastauksena bumerangi ja korvauksen evääminen syystä, jota ei pystytä korvausta hakeneelle selvittämään vaan viitataan sääntöpykäliin. Hakemuksen tehneelle ei selviä mikä sitten on se olisi se OIKEA syy saada korvaus.

Kun kysyy syytä, linjaliikenteestä vastaava Henri Nevakivi sanoo, että täytyy olla varasuunnitelma, jos linja-auto ei tule. Täytyy kuulemma varautua siihen, että on aikaa tilata taksi tai vaikkapa kävellä päämäärään. Tosi hyvä neuvo! Siispä kaikkien matkalaisten täytyy jatkossa tehdä linja-automatkalleen varasuunnitelma, jos sattuu niin, ettei bussi tule. Aivan käsittämätöntä toimintaa mielestäni kaupungin puitteissa. Se siis on matkustajan vastuulla, jos myöhästyy junasta, laivasta ja jopa joutuu maksamaan peruuntuneen lääkärin johtuen siitä, että kaupunki ei huolehdi linja-autojen kulusta.

Siispä kaupungin neuvo näyttää olevan: "Käyttäkää mieluummin muuta kuin linja-autoa matkustamiseen!"

Esko Heikura

Hämeenlinna

Suhmurointia, suhmurointia Hattulassa

Viitaten Matti Kortesaaren (HäSa 8.2.) kirjoitukseen, voin yhtyä siihen monelta osin. Lähes päivittäin lehtien palstoilla käsitellään Hattulan asioita jokseenkin negatiivisessa sävyssä. On jos jonkinlaista suhmurointia eteen ja taakse viimeisimpänä Hattulan kehitys Oy. Mielestäni Kortesaari on oivallisesti oikeassa siinä, ettei pieni kunta tarvitse erillistä kehitysyhtiötä, vaan se kuuluu pääsääntöisesti kunnan johdolle. Kysymys on ilmiselvästi kunnan johdon osaamattomuudesta ja johtamistaidon puutteesta mukaan lukien poliittisissa piireissä tapahtuva kähmintä. On surullista kuntalaisten puolesta seurata tilannetta, kun hehän eivät varsinaisesti ole tilanteeseen syyllisiä. Aika näyttää jatkuvasti kuluvan tehtyjen virheiden korjaamiseen.

Positiivisen tuulivoimahankkeen toivoisi etenevän kuitenkin myönteiseen suuntaan. No voihan siinäkin tulla mutkia matkaan, koska sehän on Hattulassa yleinen tapa. Jo aiemmin on lehdissä kirjoitettu esim. matkailun vetovoimaisuuden lisäämisestä. Muiden kuntien osalta onkin ryhdytty toimeen, mm. Riihimäellä, mutta siinäkin Hattula on kunnostautunut jatkuvilla lehtijutuillaan.

Pikku hiljaa ollaan siinä tilanteessa, että kunta onkin ajautumassa kriisikunnaksi valtiovallan syliin, kuten Kortesaarikin mainitsee. Olisikin lienee jo vihdoinkin aika ajatella luontevaa siirtymistä Hämeenlinnan yhteyteen ennen kriisin puhkamista. Hämeenlinna ei Hattulaa tarvitse, mutta Hattula panssarimiehen johtamana varmaan jatkossa tarvitsee Hämeenlinnan tukea.

Esko Heikura

Hämeenlinna

Mihin katoaa venematkailu?

Paljon Hämeenlinnassa puhutaan matkailun kehittämisestä ja edistämisestä. Kaupunki sinänsä sisältääkin paljon hyviä matkailukohteita, joita voidaan kehittää edelleen ja uusiakin löytää puhumattakaan erilaisista tapahtumista. Nyt kuitenkin näyttää yksi matkailumuoto jäävän jalkoihin, sillä venematkailua näytetään lyövän vuosivuodelta yhä syvemmälle jalkoihin.

Sotkanrannan kunnostusta siirretään ja siirretään ja määrärahoja muutetaan jos johonkin tarkoitukseen, vaikkapa valoristeykseen. Venematkailijoiden hyvinvoinnista ei näytä kukaan olevan kiinnostunut. Laiturit rappeutuvat, palvelut puuttuvat jne. Sekä veneilijät ja erityisesti yrittäjät ovat huolissaan jatkosta. Kun veneilijä lähtee esim. Tampereelta, hän toivoo voivansa matkailla aina Hämeenlinnaan saakka, mutta palveluiden puuttuessa matka tyssää jo alkutaipaleelle.

Se, onko Kantolan alue sinänsä oikea paikka vierasveneille, on kyllä myös pohdinnan paikka, sillä siellähän ei ole esim. kauppoja lähimaillakaan ja vessakin on ravintolayrittäjän varassa. Nyt kun Kasinonrantaan saatiin vihdoin ja viimein tankkauspalvelut, niin eikö kaupungin sen puoleista rantaa voisi alkaa kehittää oivalliseksi vierasvenesatamaksi. Esimerkiksi uimahallin vieressä olevat laituripaikat voisi valjastaa vierasveneille ja luoda sinne tarvittavat palvelut. Uimahalli ja kauppojen palvelut olisivat myös lähellä ja vihdoinkin saataisiin jotain näkyvää myös Hämeensaareen.

Näin entisenä veneilijänä ja rannikkolaivurina toivoisi jotain tapahtuvan, sillä emmehän jätä venematkailuakaan kehittämättä?

Esko Heikura

FT, dosentti, alue- ja kuntavaaliehdokas

Hämeenlinna

Pelastavatko opiskelijat keskustan?

Viime aikoina paljon puhuttu HAMKin kampus näyttää puhuttavat edelleen. Nyt kampusta ollaan sijoittamassa Hämeensaareen. Kaunis puistohan joutaakin varmaan mennä massiivisen kampushallinnon tieltä? Mitä nyt sitten ollaan hamuamassa? Opiskelijat pelastamaan näivettyvää keskustaa?

Keskustan nykytilasta on puhuttu pitkään. Siis puhuttu tekemättä mitään. Olisiko nyt jo aika ryhtyä tuumasta toimeen. HAMKin kampuksen siirto keskustaan on sinänsä kannatettavaa, mutta järjellisissä puitteissa. Linja-autoaseman tienoo ja nykyisen kaupungintalon liepeet lienevät sopivia alueita. Miksei esim. kaupungintaloa voisi sijoittaa entisen lääninhallituksen tiloihin? Kampuksen lisäksi puhuttaa ns. ykköskortteli ja lyseo. Olisiko kaupungin vihdoinkin ryhdyttävä toimeen niiden osalta puhumattakaan museon sijoittumista.

Keskustelu yrittäjien kanssa paljastaa kivijalkaliikkeiden ongelmat. Asiakkaita ei ole ja vuokrat ovat kohtuuttomia. Ehkä pitäisi keskustella siitä, miten keskusta yleensä ottaen saataisiin viihtyisemmäksi nykyisen betonimaiseman sijaan. Opiskelijoiden tulo keskustaan virkistää varmasti kaupunkikuvaa, mutta elinkeinoelämää opiskelijoilla ei elvytetä lukuun ottamatta kapakoita. Sinänsä opiskelijoiden tulo keskustaan on OK, mutta miten käy Visamäen, johon on kuitenkin vuosien mittaan satsattu melkoisesti esim. tutkimustilojen osalta. Paljon puhutaan keskustan etäisyydestä Visamäkeen, mutta kakkosen linjurilla pääsee keskustaan tosi näppärästi jopa Aulangolle asti. Herää myös kysymys, mitä mieltä itse opiskelijat ovat, jotka nykyisellään asuvat melko laajan opiskelija-asuntotaajaman alueella Visamäessä.

Tässä taloudellisessa tilanteessa ja kulujen jatkuvasti lisääntyessä esim. aluehallinnon osalta tulisikin varmaan keskittyä olennaiseen, siis tavan kaupunkilaisen huolien kartoittamiseen ja erityisesti keskustan yrittäjien todellisten huolien ratkaisuun haihattelun sijaan.

Esko Heikura

FT, dosentti, ent. yrittäjä

Siipat peliin presidenttikisassa

Presidenttiehdokaskisa on täydessä käynnissä. Ehdokkaat näyttävät vielä olevan melko tasaväkisiä. Ylellä käyty depatti ei vielä kerro mitään tulevasta Suomen presidentistä. Ehdokkaat näyttävät olevan vielä kyräilevällä ja varovaisella kannalla kommenteissaan ja jopa kehuvat toisiaan.

Asiantuntijat näyttävät pitävän Stubbia melko varmana toiselle kierrokselle menijänä. Haavisto on hyvä kakkonen, mutta takana tulee varsin kovia haastajia. Varmoja häviäjiäkin on arvuuteltu, mutta vielä niistä ei tiedä. Monien motiivit ehdokkaaksi asettumisesta kuitenkin arveluttavat. Mielenkiintoista olisi mitä tapahtuisi, mikäli istuva presidentti Niinistö asettuisi jonkin ehdokkaan kannalle. Näin ei kuitenkaan arvattavasti tapahdu.

Erään näkökulman kuitenkin voisi vielä lisätä käynnissä olevaan taistoon. Minkä lisän toisi valintaprosessiin, jos ehdokkaiden kumppanit osallistuisivat haastavaan kisaan? Meillä on nyt hyvä pohja tälle kumppaneitten, puolisoiden mukaanottoon, sillä Sauli Niinistö puoliso Jenni Haukio on edustanut maatamme tyylikkäästi presidentin rinnalla ja tuonut varsin vahvan lisänsä presidentti-instituutioon. Olisiko siis mahdollista tuoda myös nyt ehdolla olevien presidenttiehdokkaiden siipat esittelyyn kertomaan omia näkemyksiään presidentin tukena olemisesta? Onhan puoliso varsin usein mukana matkoilla, erilaisissa tilaisuuksissa, puhumattakaan itsenäisyyspäivän vastaanotosta. Tällaisen yhteisen tilaisuuden voisi järjestää vaikkapa YLE aiemman vaalikeskustelun oheen.

Tällainen toisenlainen näkökulma voisi valottaa myös tulevan presidentin suhdetta kumppaniinsa vaikkapa sosiaalisten taitojen, kumppanuuden ja erityisesti rakkauden osalta.

Esko Heikura

Dosentti

Hämenlinna

SENIORIT TÖIHIN -MISSÄ TYÖPAIKAT?

Maassamme on työvoimapula. Hätiin ollaan hakemassa myös iäkkäämpiä senioreita. Kaikkialla sanotaan, ettei ikärasismia ole. Tutkimuksissa on todettu, että henkilöt, jotka jatkavat töitään eläkeiän jälkeen ovat tervetulleita usein jatkamaan. Miten sitten voi käydä niin, että kun hakee työpaikkoja ns. uutena työntekijänä, niin hädin tuskin iäkäs pääsee edes haastatteluun?

Itse olen hakenut viimeisen puolen vuoden aikana yli sataa työpaikkaa saamatta kutsua edes haastatteluun. Siis voidaanko sanoa, että kuusikymppinen ei kelpaa enää töihin. Koulutukseltani olen filosofian tohtori. Lisäksi minulla on useita tutkintoja ja arvosanoja. Työkokemusta eri aloilta on yli kolmekymmentä vuotta. Mielenkiintoista on se, että juuri esimerkiksi työvoimahallinnon töihin ei pääse edes haastatteluihin, vaikka työvoimahallinto osaltaan rahoittaa televisio-ohjelmia iäkkäiden työteosta.

Olen lähestynyt asiasta entisen hallituksen ministereitä mm. että sosiaalialan pätevyysvaatimuksia väljennettäisiin, mutta mitään vastauksia en ole saanut. Lähestynyt olen myös nykyisen hallituksen pääministeri Orpoa ja valtiovarainministeri Purraa saamatta vastausta. Meissä senioreissa on paljon halukkaita, jotka haluaisivat helpottaa sosiaalialan ahdinkoa, mutta kun vaadittavaa sosionomin tutkintoa ei välttämättä ole.

Edellä on vain yksi esimerkki ikääntyneiden työllistymismahdollisuudesta. Miten saada asennetta työnantajilla muuttumaan, että arvostettaisiin muiden maiden tavoin myös ikääntyneiden osaamista ja kokemusta kokemattomuuden ja nuoruuden sijaan.

Paljon on palopuhetta ikääntyneiden työllistämisestä ja uudessa hallitusohjelmassakin sitä taas tuodaan esille, mutta miten se tehdään sen toteuttamiseksi? Toivoisin uuden hallituksen vaikeuksiensa lomassa tosissaan miettivän keinoja, millä oikeasti saadaan seniorit töihin.

Esko Heikura

Seniorina töihin

Hämeenlinna

Sähköä vai siirtoa?

Lähes päivittäin saamme tarjouksia edullisista sähköistä. Kaikki olisikin ihan OK, mutta mites sitten? Kuka siirtää sähkön talouteen, kappas vaan siirtoyhtiö. Millaiset maksut ovatkaan monopolisiirtoyhtiöillä? Hämeenlinnassakin siirto maksaa lähes kolme kertaa enemmän kuin sähkö. Mitäs siinä sitten sanot kilpailuttaville sähköyhtiöille? On kyllä ihmeteltävää tämä siirtomonopoli, kun tavallinen tallaaja käyttää vain sähköä ei siirtoa sinänsä. Meilläkin täällä Kanta-Hämeessä Loumua veloittaa siirrosta tuhottomasti. On kyllä varaa Loimua Areenaan ja muihin kommervenkkeihin, mutta asiakas on aina se, joka maksaa viulut. Olisiko aika myös Kanta-Hämeessä tarttua sanoista tekoihin ja kohtuullistaa siirtomaksuja kuten Caruna teki. Energian hinta on nyt korkea ja sen odotetaan vain nousevan johtuen Venäjästä ym. tekijöistä. Sähköillä taloutensa lämmittävät ja myös muut pienituloiset kärsivät ahdingossa. Helpottaaksemme mm. heidän olojaan myös siirtohinnan tulisi olla kohtuullinen vai kuinka? Sähkö on meille kaikille kallis ja välttämätön asia ja ensi talvelle povataan jopa katkoksia sähkön saantiin. Kannattaanko siirtoyhtiöiden pröystäillä monopolilla reagoimatta mitenkään siirtomaksuihin. Siis pannaanko siirtomaksut Kanta-Hämeessäkin kohdalleen?

Esko Heikura

Sähkön talouskuluttaja ja ihmettelijä

Hämeenlinna

Mikä maksaa Hämeenlinnan suunnittelussa?

Hämeenlinnassa on useita varsin merkittäviä rakennus- ja muutoskohteita ja alueita vailla varsinaisia päätöksiä jatkosta. Lisäksi päätöstä odottaa koulujen, päiväkotien ja soten jatkot.

Hämeensaari on ollut jo vuosia suunnittelun kohteena. Mitään päätöksiä ei näköjään saada toteutettua kaupungin parhaalle alueelle. Olisiko jo aika ryhtyä todellisiin toimenpiteisiin tuon jatkuvan suunnittelun lisäksi?

Vanha kaupungintalo on seissyt lähes tyhjänä paikallaan vuosia aiheuttaen kaupungille useiden kymmenien tuhansien kustannukset vuodessa. Mielestäni rakennuksen muuttaminen esim. asunnoiksi olisi mielekkäämpää kuin esim. parkkitalo, joskin toriparkkiakin on haaveiltu.

Entinen Sokos on myös ollut usean suunnittelun kohteena. Liekkö graffitit sitten vuosien saatossa ansainneet paikkansa, kun mitään konkreettia ei tämänkään rakennuksen osalta saada aikaan. Entisen Sokoksen tiloissa oli sentään totista vipinää ja se piti keskustaa vireänä. Nyt näyttää keskusta näivettyvän kivijalkakauppojen osalta muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ns. Reskan pidennys Goodmanin suuntaan ei juuri parannusta tuo.

Lyseon remontin viivästyminen aiheuttaa asukkaissa ihmetystä, kun suojeltuun kohteeseen ei saada mielekästä toimintaa. Mielestäni paras vaihtoehto olisi museon sijoittaminen arvokkaisiin tiloihin. Tässäkin asiassa vatulointi ihmetyttää, kun budjettikin on ylijäämäinen.

Koulut ja päiväkodit ovat jatkuvan keskustelun kohteena. On pitänyt kerätä monia adresseja ja kannanottoja koulujen ja päiväkotien säilymiseksi. Opettajatkin ovat ihmeissään jatkuvasta epätietoisuudesta, joka varmaan aiheuttaa myös stressiä ja vaikuttaa näin mahdollisesti myös opetukseen. Ehkä järki voittaa näissä asioissa. Huomattavaa on, että paluumuuttajatkin arvostavat kaupungin palveluja myös koulujen ja päiväkotien osalta. Tähän voisi vielä lisätä sotepalveluiden kurjistuvan tilanteen. Kaavaillut terveyskeskusten ja sosiaalipalveluiden heikennykset OmaHämeen osalta ovat käsittämättömiä eritoten reuna-alueilla asuvien osalta.

Nyt palanut kerrostalo lienee korjattavissa omin keinoin ja vakuutusten kautta. Tuossa olisi voinut olla tuhot arvaamattomat koko kaupunkia ajatellen.

On kyllä saatu aikaankin esim. Rantakasinon alueen luvat rakentamiseen ja veneiden bensanjakeluun, mutta paljon on siis tekemättä. Toivoisikin jäntevyyttä ja joustavuutta kaupungin toimintaan ja kauaskantoisuutta kohti tulevia toivottavasti parempia aikoja. Toivotaan, että saadaan vihdoin edes syntymään kolmostieltä ramppi Moreenin alueelle Janakkalan kanssa yhteistuumin.

Valoa kaamokseen ja synkkyyteen

Elämme aikoja, jossa kaamos ja monet surulliset asiat vainoavat meitä päivittäin.

Kaamokselle emme voi mitään, mutta voimme kukin meistä koettaa vaikuttaa siihen, että ympärillämme olisi iloa ja valoa. Sota Ukrainassa ja Gasassa on kammottavaa päivittäistä luettavaa. Jopa tutkimukset osoittavat uutisten vaikuttavan mielialoihimme masentavasti ja se on valitettavaa.

Ehdotin eräälle päätoimittajaystävälleni aikoinaan, että voisitteko jonain päivänä julkaista lehden, jossa on vain iloisia ja positiivisia uutisia. Päätoimittaja sanoi minulle pontevasti, että silloin ei lehti sitten ilmestyisi. Sellainen näyttää siis media olevan, vain huonot uutiset myyvät. Olisiko asialle mitään tehtävissä?

Yhdessä toimien saadaan paljon aikaan, enemmän kuin yksin puurtaen, mutta kaikilla meillä on myös vihollisemme. Kävin aikoinaan erää shamaanin oppeja kuuntelemaassa ja hän opetti minulle taian, jota olen yrittänyt soveltaa. Hän sanoi: "Jos sinulla on lähelläsi ihminen, jota inhoat. Ajattele, että kun hän hengittää, niin hänkin tuo hyvää hengittäessään hiilidioksidia, jolloin kasvit voivat hyvin." Niinhän se on, että ympärillämme on ihmisiä, jotka levittävät ympärilleen hyvää ja iloa, mutta valitettavasti myös niitä, jotka vain imevät toisten energiaa ja kiroilevat ja syljeskelevät.

Iloa täällä Hämeenlinnassa on jo kesällä tuonut ilahduttavasti puunkappaleet ympäri kaupunkia, joissa valettiin uskoa ja hyvää mieltä ihmisille. Kuka lie osannut vetää oikeasta narusta ja yrittänyt ainakin osaltaan valaa uskoa tulevaan? Ainakin minuun kaikki iloiset ja värikkäät teokset vaikuttivat iloa ja uskoa tuovasti.

Seurakuntanuorten kivet, jotka kannustavat iloon ja rakkauteen ovat nyt jatkaneet tuota hyvän mielen sanomaa. Se onkin omiaan tuomaan tähän kaamokseen ja synkkyyteen omaa valoaan.

Näin toimien, kuten nuoret voimme yhdessä saadaan enemmän aikaan kuin yksin puurtaen. Siinä olisikin oiva teema myös Hämeenlinnassa ryhtyä tuumasta toimeen yhteisen ilon ja onnen ilmapiirin luomiseksi kaupunkiin jatkuvan eripuran sijaan. Se voi olla jopa motto.

Lopuksi sanoisin, että Veikko Lavia siteeratakseni: "Jokainen ihminen on laulun arvoinen." Muistakaamme se tässä kaamoksen ja kaiken pahuuden keskellä. Loppujen lopuksi kaikki me olemme saman arvoisia taustastamme riippumatta tai ainakin siihen tulisi pyrkiä.

Esko Heikura, Hämeenlinna